Hesarin Nyt-liitteestä sattui silmään nimi Vallinoja. Tarkemmin Elli Vallinoja. Hän esittää pääosaa 6.1.2009 ensi-iltansa saavassa elokuvassa "Jos rakastat."
Elokuvasta en enempää kuin, että sen ohjaa Neil Hartwick ja on tyyliltään romanttinen musikaali. Mutta Elli Vallinojan juurista ja kytköksistä Tohmajärvelle muutama sana lienee paikallaan.
Tunsin Elli Vallinojan isänisänisän Mauno Vallinojan. Hän rakensi ja asui perheineen paloaseman "pihapiirissä" olevassa talossa. Oli vakaa eläjä ja hankki pääasiallisen toimeentulonsa ostamalla karjaa ja "panemalla se lihoiksi" kauppoihin ja teurastamolle. Hänen vaimonsa oli myös hiljainen ja uskoakseni uskovaisuuteen taipuvainen.
En mene sukuselvitykseen syvemmälle. Mauno Vallinojan pojista toinen Aulis Vallinoja jäi Tohmajärvelle ja tunnettiin myöhemmin menestyneenä kuorma-autoilijana. Toinen poika Veli koulutettiin ja hänestä tuli autoinsinööri ja toimi Sisu- autossa näkyvissä ja johtavissa tehtävissä. (järjesti minullekin työpaikan autonasentajaksi. Oli riskisijoitus)
Kerrottiin, että Veli oli läpäissyt lentäjäksi tarvittavat kokeet, mutta alaikäisenä ei saanut koulutukseen tarvittavaa lupaa isältään.
Velillä on poika Ilkka ja hänen tyttärensä on tämä Elli. Ilkka on sen verran harvaan tapaamani, etten hänestä voi sanoa oikeastaan mitään. Taisi olla huonot housussa kun viimeksi tavattiin. Oisko tuosta 45 vuotta.
Semmoista tämä elämä on. Jos olisi Mauno Vallinojalle sanottu, että joskus hänen sukupuunsa perillisistä joku esittää pääosaa elokuvassa, olisiko Mauno edes tuhahtanut mielipiteeseen. Lentäjäkin Maunolle oli ylipääsemätön asia.
Pitää se Ellin leffa käydä katsomassa. Ja käyhän se Ellikin silloin tällöin Tohmajärvellä.
perjantai 25. joulukuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti