tiistai 22. joulukuuta 2009

JOULURAUHAA

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA !

Elän tätä päivää. Kahdestaan vaimon kanssa. Takana päin ovat yhteiset joulut lasten, lastenlasten ja lastenlastenlasten kanssa. Hyväksyn sen tosiasiana.
Tehtäväni perheyhteisössä on muuttunut. Tunnen olevani esimerkki hyvässä ja varoitus pahassa. Nuoremmille on jätettävä valinnan mahdollisuus.
Joulukaan, niin perhejuhla kuin onkin, ei saa muodostua pakosta. On monenlaisia joulunviettotapoja. Välimatka ei ole erottava tekijä. Monesti päinvastoin.
Pisin matka tästä päivästä on tuonpuoleiseen. Ajallisesti se on kuitenkin lyhyt. Sanotaan, että se on yksi henkäys vain.
Tuonpuoleiseen ei voi kurkistaa. Siihen voi varautua kuitenkin monella tapaa. Yksi mahdollisuus siihen on käynti aattona hautausmaalla ja sytyttää edesmenneiden haudalle kynttilä.
Ei pakosta tai tavan vuoksi, vaan kiitokseksi ja kunnioitukseksi heidän tekemästään työstä meidän jälkeen jääneiden hyväksi.
Olen kirjoittanut tähän blogiin viitisensataa juttua. Monet ovat olleet kriittisiä. Jos lukija on ollut tarkkana, niin on huomannut, etten arvostele tai arvosta ihmisiä, vaan heidän tekojaan. Yleensä huonompi osaisen näkökulmasta ja puolesta.
En väitä olevani mielipiteineni oikeassa. Mutta sen voin vakuuttaa, että olen mielipiteissäni rehellinen.
Toivotan lukijoilleni hyvää Joulua ja entistä parempaa tulevaa vuotta.
Jatkan kirjoituksiani osoitteissa: www.kotipalsta.blogspot.com ja http://neloset.wordpress.com/
Tunnen eläväni tätä päivää Kirstin ja kissan kanssa. Jouluna 2009 Veijo Tuunanen.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Olipa mukava lukea omaa historiaansa ja samalla koko suvunkin tietoja netistä. Kaikki tiedot olivat vastaansanomattomia, Ainoa seikka joka tulee mieleen lisätä menneisyyteeni on se että kun en päässyt Ilmavoimiin asepalvelusta suorittamaan, menin kostoksi Ilmatorjuntaan Hyrylän It-rykmenttiin.
Mitä Elliin tulee, alan jo uskoa että hänestä vielä tulee tähti, mutta toivoakseni enemmän laulajana kuin näyttelijänä. Pitäkää kaikki tohmajärveläisetkin hänelle peukkuja!
Parhain terveisin ja onnellisen Uuden Vuoden toivotuksin
Veli