Tipaton ei tappanut

Tammikuu on takana päin. Oliko tipaton tai tavaton, sama tuo lie. Helmikuu helistää seuraavaksi. Nyt on pakkasta Tohmajärvellä -7 celsiusta ja välihousut häveissä.
Olen vanhan liiton miehiä. Arvostan postikortteja. Joulukortteja erikoisesti. Siksipä heti aamutuimaan tein joulukorteista invertaanion ennen pois heittoa.
Joulukortteja oli tullut yhteensä 32 kpl. Yksi Englannista, yksi Saksasta, kaksi eduskunnasta ja yksi EU-parlamentista. Tai jostain sieltä päin.
Miellyttävä korttionnittelu oli pojan pojan poikien lähettämä. Nyt sitä tuntee itsensä vanhaksi. Van haitanneeko tuo mitään.
Neljä korttia tuli tohmajärveläisiltä lähettäjiltä. Muut tulivat Helsingin seudulta.
Tuossapa tuo joulukorttisaldo. Nyt pitäisi vielä suorittaa vertailu omien lähettämiemme korttien kanssa. Ei siksi, että kumpi voittaa, vaan siksi, että voi aprikoida ketkä ovat kuolleet.
No, tuo on vitsi vitsi.

Kun joulukorteista puhutaan, puhutaan vähän joululahjoistakin.
Ilmeisesti elämänkatsomukseni muuttuminen on huomattu. Siihen päätelmään tulin kun kayselin saamaani joululahjaa.
Aikaisemmin lahjani olivat enemmän lyhytkäyttöisiä. Helposti särkyviäkin. Nyt on toisin.
Sain lahjaksi VUOHEN. En kotinavettaan elävää, vaan sinne missä sitä enemmän tarvitaan. Kirkon ulkomaanapu huolehtii siitä, että lahjavuohi osuu oikeaan osoitteeseen.
Tiedän, ettei vuohella, ei kahdellakaan poisteta maailman nälänhätää. Se on kuitenkin ihmisten pieni ele oikeaan suuntaan. Lahjakortti sai ainakin minut liikuttumaan siitä, että joku huomaa mitä lahjaa jossakin tarvitaan enemmän kuin mitä se minulle merkitsisi.
Asia tuli mieleeni, kun luin netistä miten meillä hoidetaan yhteisiä asioita. Kilpaillaan siitä, miten oma palkka saadaan nostettua mahdollisimman korkeaksi. Palkka, joka kerätään yhteisen kassan verotuloilla. Sellaistenkin, joilla on leipä tiukassa.
On tämä elämän menoa Keski-Karjalassa.