KeskiKarjalanNeloset näyttävät lähteneen hyvin lähtökuopistaan. Alkukiihtydys on ollut myös näkyvää. Toivottavasti matkavauhti säilyy. Ja säilyyhän se. Sen näkee jo nykyisten kirjoittajien tähän astisista kirjoituksista.
* * *
Pistäydyin Karjalaisen nettimielipidepalstalla. Siellä parran pärinää pidetään siitä, saako nimimerkillä kirjoittaa ja vielä vaihtaa nimimerkkiä. Jotkut epäilevät nimimerkin vaihtoa tapahtuvan päivittäin.
Allekirjoittaneen mielestä saavat ihmiset kirjoittaa nimimerkillä tai ilman. Lukijan tehtäväksi jää, minkä painoarvon kirjoituksille antavat. Pitää se joku tehtävä antaa lukijallekin. Arviointi ja arvostelu.
* * *
Tohmajärvellä sanotaan käytävän nyt koulukeskustelua. Ai, niinkö?
Minusta koulukeskustelu on hämäystä. Koulut ovat olleet ja toimineet ennen, nyt ja tulevat toivottavasti toimimaan tulevaisuudessakin. On lakisääteistä toimintaa.
Koulut on nostettu nyt keskusteluun puhtaasti taloudellisia näkökohtia korostaen.
Kunnan talous on ajettu rapakuntoon. Kunnanjohtaja yksinkertaisen enemmistön tukemana niin hallituksessa kuin valtuustossakin yrittää toimia niin, että koulujen lakkauttamisella talous saataisiin kuntoon. Tähän uskokoon, ken tahtoo.
Saman enemmistön vallassa ollessa edellisellä valtuustokaudella, ei taloudesta huolehdittu. Ostettiin maita ja mantuja. Jopa tyhjiä soramonttuja. Ei oltu köyhiä, ei kipeitä. Virkamiesten palkkoja nostettiin, että kestäisivät työtaakkansa kannossa.
Pelkään, että koulut lähtevät. Toivottavasti siitä kantavat vastuun nyt se yksinkertainen enemmistö, joka asiat tähän tilaan on saattanut.
* * *
Entäpä sitten sosiaali- ja terveyspalvelut? Niiden kohdalla voi sanoa olevan saman kuin koulujenkin. Terveyskeskus lähtee. Ja tietenkin myös vuodeosasto. Resettien uusintapiste jää Tohmajärvelle. Toivottavasti.
Kuka vielä uskoo, että lähipalvelut Helli säilyttää Tohmajärvellä. En ainakaan minä, kun näen miten vuodeosaston saneerausta aiotaan viedä eteenpäin.
Odottaa sopii myös niitä säästöjä, joita Hellin tulon mukana luvattiin. Nehän olivat 4 miljoonan euron luokkaa vuodessa. Sittemmin säästöt pienenivät ja nyt Hellin vetäjät jo puhuvat kulujen suurenemisesta. Ja Helli on toiminut vasta 2 kuukautta.
Keskustapuolue on sitonut kaulaansa Helli-köyden. Ainakin Tohmajärvellä Helliin ei ole sitoutunut yhtä kiinteästi muita. Demareilla oli vaaliteemana terveyskeskuksen säilyttäminen. Siinä tavoitteessa on tavoitetta. Kohta nähdään ovatko demarit vaalilupauksensa takana.
Viitosista en uskalla sanoa mitään. Sieltä kuuluneiden puheiden perusteella ei Hellille ainakaan tukea näyttäisi tulevan.
Keskustalla on näytön paikka. He sosiaali- ja terveyspalvelut ajoivat nykyiseen pisteeseen. Heidän velvollisuus on hoitaa asia loppuun. Keskustalla on tätä varten valtuustossa yksinkertainen enemmistö. Ihmetyttääkin, kun he haikailevat nyt yhteistyötä ja vastuuta muilta puolueilta. Eiväthän he sitä tarvitse, kun ovat muutenkin enemmistönä päättämässä.
lauantai 21. helmikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Näyttää todellakin siltä, että Hellin lisätalousarvio maaliskuussa on suurempi kuin luultiinkaan.
Elämme aikaa, kun mikään ei riitä.
Lähetä kommentti