Hesarin mielipidepalstalla julkaistu

Miten johtaa kuntaa, jota ei enää ole?

"Erilaiset kuntien väliset sopimuselimet ja koko seutuyhteistyö ovat
vain sosiaalista läträämistä ja keskeisten paikallispoliitikkojen
attaseasalkkujen ulkoiluttamista."

Viime aikoina on julkisuudessa (muun muassa HS 6. 2.) kiinnitetty
huomiota siihen, että kiinnostus kunnanjohtajan virkoihin on
voimakkaasti hiipunut, hakijoita niihin on vähän ja hakuaikoja
joudutaan jatkamaan. Suurten ikäluokkien eläköitymisen alettua ja pian
kiihtyessä ongelma on ajankohtainen ja pohtimisen arvoinen.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa kunnilla oli
1960?1980-luvuilla keskeinen rooli. Vaikka työ tapahtui
valtiojohtoisesti, se koettiin mielekkääksi, resursseja siihen oli ja
itsehallinnollista valtaakin kuviteltiin käytettävän. Kuntia
johdettiin terveellä talonpoikais- ja kaupunkilaisjärjellä
virkamiesten valmistellessa ja poliittisesti valittujen
luottamushenkilöiden päättäessä asioista.

Kuitenkaan kenellekään hyvinvointivaltion rakennustyössä mukana
olleelle ei voinut jäädä epäselväksi, että kuntien hoidettaviksi
tuleviin tehtäviin nähden maamme kuntarakenne oli täysin
irrationaalinen, kuntien lukumäärä liian suuri, eikä vakavia yrityksiä
asianmukaisen maakuntahallinnon aikaansaamiseksi tehty. Vakiintuneiden
rakenteiden ylläpito kuitenkin jatkui jatkumistaan, kun rahaa riitti.

1990-luvun alun talouslamaa, joka lopetti hyvinvointivaltion
rönsyileväksi paisuneen rakentamisen, ei yksin voida syyttää
kuntajohtamisen muuttumisesta kiinnostamattomaksi. Sen myötä
jouduttiin kuitenkin siirtymään rakentamisesta purkupuolelle, mikä ei
tietenkään ole yhtä kivaa ? varsinkaan, kun siihen talkooseen ei tahdo
vapaaehtoisia löytyä.

EU-ajan koitettua monilla tahoilla jouduttiin toteamaan, että
suomalainen peruskunta ei liian pienenä yksikkönä oikein ole enää
mitään, vaan että tarvitaan paljon laaja-alaisempaa kuntien
yhteistyötä kuin ennen.

Seutuyhteistyöstä (ilman uusia rakenteita mutta tuhansine turhine
projekteineen) tuli se taikasana, jonka lumoamina suunnattiin
tulevaisuuteen.

Ja vaikka väitöskirjatasoisesti on todistettu, että massiiviseksi
paisunut konsulttijohtoinen projektitoiminta haittaa jopa varsinaisten
hyvinvointivaltiollisten perustehtävien suoritusta, ollaan edelleen
sillä tiellä, yhä syvemmällä tarpoen.

Huipentumaa tällä tiellä edustaa Paras-hanke. Se siirtää keskeisen
osan kunnallista päätösvaltaa oman kunnan vastuullisen päätöksenteon
ulkopuolelle elimille, joissa kukaan ei vastaa mistään kenellekään.

Erilaiset kuntien väliset sopimuselimet sosiaali- ja terveystoimissa
sekä koko muu jatkuva seutuyhteistyö ovat mitä leimallisimmin vain
sosiaalista läträämistä ja keskeisten paikallispoliitikkojen
attaseasalkkujen ulkoiluttamista.

Kunnan johtaminen on vastuullista ja vaativaa ammattityötä. Kunta
tarvitsee sekä poliittista että hallinnollista johtajuutta, ja vain
ani harvoin näiden yhdistäminen samaan henkilöön on mahdollista.

Sopii kysyä, että mikä on valtiovallan, viime kädessä eduskunnan,
vastuu sen yhteiskuntapoliittista vaikuttavuutta tavoittelevassa
lainsäädäntötyössä kuntatasolta katsottuna.

Kuntalakia on muuteltu niin sanotun pormestarijärjestelmän
käyttöönoton mahdollistamiseksi kunnissa. Tällöin tasavaltamme
poliittinen eliitti ja kuntatason päättäjät ovat ilmeisesti olleet
valovuosien päässä toisistaan.

Vain kahdessa kunnassa 348:sta pormestarijärjestelmä on käytössä, ja
niistäkin toinen lienee tyytymätön järjestelmään, koska on tehnyt
aloitteen lain muuttamiseksi vielä pormestarin kansanvaalinkin
mahdollistamiseksi.

Ilmeisen selvää on, että kuntarakenteemme ei ole tulevaisuudessakaan
muutettavissa maamme väestöpohjaan nähden asialliseksi. Pian meillä on
kuitenkin kuntia, joissa ei ole juurikaan asukkaita. Ehkä silloin
riittää, että pormestarina toimiva eläköitynyt opettaja tai
sairaanhoitaja esittelee eurooppalaisille vierailleen kunnan
muinaismuistomerkkejä, käytöstä poistettuja kaivoja ja kiviaitoja.

Jäljelle jäävien hyvinvointivaltiollisten tehtävien hoito tulee
kuitenkin siirtää jollekin muulle taholle, elleivät ne jo kokonaan ole
markkinavoimavetoisen yksityisen sektorin tehtävänä.

MATTI SONNINEN


entinen kaupunginjohtaja

yhteiskuntatieteiden maisteri