maanantai 23. helmikuuta 2009

Kenellä valta, kuka vastaa????

En olisi uskonut, kun reilut kymmenen vuotta sitten ryhdyin seuraamaan kunnalliselämää ja siinä päätöksentekoa, millaiseksi sotkuksi sekin menee.
Koko Keski-Karjala näyttää olevan kunnallisasioissa kaaoksessa. Olivatpa kyseessä sitten koulut, vanhukset tai sairaat. Mikä on mennyt pieleen? Kuka tai ketkä ovat sekasotkun aiheuttaneet ja mistä syystä?
Vastuu päätöksistä pitäisi olla luottamushenkilöillä eli valtuutetuilla. Vai ovatko virkamiehet johtaessaan ja tuodessaan asioita päätettäväksi toimineet niin, ettei "järkeviä" päätöksiä pystytä kuntalaisten kannalta katsoen tekemään? Otapa siitä selvää?

Onko syy nykytilaan siinä suunnattomassa muutoshakuisuudessa ja kiireellä, jolla asioita nykyiset virkamiehet hoitavat. Ovatko luottamushenkilöt ottaneet sen tavan, jolla aikoinaan sanottiin hoidettavan luottamustehtäviä. "Luottamushenkilön tärkein tehtävä on luottaa". Kirkossakin ollaan kriitisempiä. Siellä sentään uskotaan, joka on varovaisempi tapa lähestyä yhteisiä asioita.

Kun olen seurannut asioiden etenemistä, on pakko todeta, että Keski-Karjalan kunnanjohtajat ovat, ainakin minun mielestä, tehneet esim. sote/Helli asiassa merkittäviä virheitä.
Alkukeskustelun estäminen ja vaihtoehtojen tuomisen esto keskusteluun, oli ratkaiseva virhe. Jo tällä saatiin kuntalaiset jaettua kahteen ryhmään.
Toinen virhe oli, että päätöksiä ryhdyttiin runnomaan yksinkertaisen enemmistön turvin. Se tiesi kuntapäättäjien jakoa kahteen toisiaan vasten "taistelevaan" ryhmään.
Samanlaisia kömmähdyksiä riittäisi luetella lisääkin.
Kunnanjohtajien eriytyminen yhteistyöstä omaksi porukakseen irti perinteisestä päätöksenteosta (seutuvaliokunta) näyttää tavalliselle kuntalaiselle kastijakoa, jota kaikki eivät hyväksy.
* * *
Hyvää hallintokulttuuria tuskin edellä olevat asiat edustavat. Ainakin ne näyttävät ulkopuoliselle heikkoa psykologista silmää ja ihmistuntemusta. Runnominen ei kuulu enää nykyaikaan. Ainakaan tällaisissa pienissä yksiköissä, jota kunnat edustavat.
On käsittämätöntä, että sote/Helli ja koulukeskustelut ovat jakamassa kuntalaisia, kun niiden pitäisi olla kuntalaisia yhteensitovia asioita.
Kannattaa kysyä, ovatko kunnanjohtajat onnistuneet näissä asioissa hoitamaan tehtävänsä?