Eilisessä kunnanhallituksen kokouksessa näkyy alla julkaistu kantelu olleen asialistalla. Siitä ei tässä sen enempää. Teksti puhukoon puolestaan tai vastaan.
Lehtitiedon mukaan menettelytavat hallituksessa kovenevat. Kunnanjohtaja Riikonen on marssittanut vaalien ääniharavan ja entisen valtuuston puheenjohtajan esteellisenä ulos kokoushuoneesta, kun käsittelyssä oli terveyskeskuksen saneerausasia.
Onko lakikirja tullut tarkkaan luetuksi esteellisyyspykälän kohdalta? Hallituksen puheenjohtaja kun on samassa työyhteisössä työssä. Tosin eri huoneessa, ja sai olla päättämässä asiaa.
Menevätkö tarkastelussa läpi ne lukuisat päätökset, joita molemmat Väistöt ovat olleet tekemässä entisen valtuustokauden aikana terveyskeskusasioista ilman jääviyttä.
Joko nyt ihmiset alkavat ymmärtää mihin Sote/Helli sotku on viemässä koko keski-karjalaisen vanhus- ja terveyspalvelun. Viimeistään nyt pitäisi puhaltaa peli poikki ja katsoa uudestaan etenemis suunta ja aikataulu.
Kysyä sopii, onko siihen mahdollisuutta nykyisten kunnanjohtajien johdolla ilman, että valtuutetut ryhtyvät toimimaan ja ottavat ohjat käsiinsä.
Toistaiseksi ei hyvältä näytä.
maanantai 16. helmikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Alkaakohan pikkuhiljaa olla yhteenvedon aika. Kaikki merkit viittaavat siihen, että koko revohkan loppuliuku on käsillä.
Tohmajärven kuntajohto on menettänyt otteensa tilanteesta jo kauan sitten. Aikaa kuluu nyt lähinnä siihen, että asioiden todellinen laita havaitaan.
Ei todellakaan hyvältä näytä!
Lähetä kommentti