lauantai 4. syyskuuta 2010

Kunnanjohtaja Olli Riikonen ei vastannut

UutisAlasin julkaisi avoimen kirjeeni kunnanjohtaja/tuleva kansanedustajaehdokas Olli Riikoselle. Kirjeessä oli 7 selvää kysymystä sosiaali- ja terveysasioista. Kysymykset koskivat samoja asioita, joita kuntalaiset ovat minulta luottamushenkilönä kyselleet.
Otsikolla "Avoimia vastauksia" sama lehti julkaisi kunnanjohtaja Olli Riikosen vastauksen kirjeeseeni.
Lukija, joka molemmat kirjoitukset on lukenut osaa sanoa mielipiteensä kysymyksistä ja vastauksesta. Niitä on kunnioitettava.
Blogistina palaan kysymyksiin ja erikoisesti vastaukseen muutamalla mielipiteellä.
*******
Riikonen suhteellisen pitkässä kirjoituksessaan ei vastannut yhteenkään tekemääni kysymykseen. Sitä vastoin hän otti vastauksessaan ainoaksi hänen mielestään vastaamisen arvoiseksi asiaksi lääkäripulan. Ja vieritti siitä syyn valtiovallalle.
Asia, jonka olin tarkoituksella jättänyt pois kysymyksistäni. Lääkäripula on seuraus Hellin toimista, ei syy Hellin järjestämien lääkäripalvelujen heikkouteen. Pitäisi tämä tietää taholla, joka on ollut rakentamassa nyt käytössä olevaa Hellin hallintoa. No, omaa kuvaa ei ole aina helppo peilistä tunnistaa ja tunnustaa.
Asiakseen kirjoitukseensa Olli Riikonen oli ottanut taas kerran mustamaalauksen. Mitä lie tarkoittanut. Toistuvasti sitä tarjotaan syyksi Hellin palvelujen ontumiseen. Jos Hellin toimien puutteellisuudesta on Keski-Karjalassa ollut kaksi suhteellisen suurta mielenosoitusta, niin olisivatko ne mustamaalausta. Vai se, että niistä ja esim lääkärien puuttumisesta vastaanotoilta on kirjoitettu.
Olli Riikonen kirjoittaa: "Valtaosa Hellin vastuulla olevista palveluista toimii hyvin tai erinomaisesti." Se on hänen näkemyksensä omasta "luomuksestaan."
Olen samaa mieltä, että helliläiset tekevät parhaansa ns. kenttätasolla. Niistä haluan antaa myös osaltani kiitoksen. Mutta niihin kohtiin, joihin kuntalaiset haluavat puuttua ja sanoa sanottavansa, haluan luottamushenkilönä pitää esissä.
Näitä asioita ovat Yhteistoimintasopimuksessa lähipalveluksi mainitut terveys- ja vanhuspalvelut. Näyttää nimittäin vahvasti siltä, että niitä ollaan liu`uttamassa pikkuhiljaa pois Rääkkylästä, Kesälahdelta ja jopa Tohmajärveltä. Tohmajärven osalta näkemystä tukee se, että ei kunnanjohtaja sanallakaan vastannut terveyskeskuksen tulevasta toiminnasta mitään.
Eikö se olisi ollut kunnanjohtajan tehtävä kuntalaisiaan kohtaan, jotka maksavat palveluista viulut, mutta myös kunnanjohtajan palkan.
Kuntaliitokset näyttävät kunnanjohtaja Olli Riikoselle nousseet painajaisiksi. Nytkin hän vastasi ja vastusti niitä, vaikka niistä ei kysytty. Onko asiasta tullut kunnanjohtajalle dilemma?

3 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Niin kitteetä, niin kitteetä ettei jopa jähmeetä...

Savolaisista juuristani ylpeänä (kitteeläiseksi en ole vielä oppinut 31 vuoden asumisella paikkakunnalla) tähän pätskäytän loppukevennyksen:

Savolaismies meni kukkakauppaan "mie ostasin kolome kannoo". Kauppias sanoi, ettei täällä myydä eläimiä vaan tämä on kukkakauppa. Siihen savolaismies "miepä tarkotinnii kukkoo!"

Rita Tynkkynen, yhä vuan kitttteellä, 5.9.2010, klo 10.29

lahjattomat kirjoitti...

no seuraavalla kerralla pittää kyssyykkii jotta onko teillä semmosta kukkoo ku kannoo?!

Rita kirjoitti...

Ka jaa niii… Ei hirvii lähtii kyselemmää semmosta kukkoo ku kannoo tahi kalloo. Van tuo savonkieli pitäs suaha pakolliseks valinnaiseks nuille arkadian tarhaan mänijöille ja muille piättäville elimille. Olis jottai mihi vedota jos joku esim. vastuita kyselöö. Prastui!

Mut kyl mie tuota Riikosta tuun iänestämmää. Hiä täyttää kaik ritteerit ja mie korostan tämä on miun mielipide.

Rita Tynkkynen, su 5.9.2010, klo 14.34