sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Iskikö sensuuri?

Luin 12.9 päivän Karjalaisesta päätoimittaja Pasi Koivumaan kolumnin. Samassa lehdessä kirjoitettiin, ettei juttua ole vielä kommentoitu ja kehoitettiin aloittamaan aiheesta keskustelu. Näin teinkin ja lähetin kirjoitukseni Karjalaiseen. Odotin aikani, mutta kirjoitustani ei julkaistu. Tämän jälkeen totesin saman asian mielipiteissä ja se tuli julki ennätys ajassa.
Jotta lukijalle ei jäisi mielikuvaa, että kirjoituksellani pyrin vallankumoukseen koetan muistini mukaan kirjoittaa seuraavassa mitä yritin Koivumaan kolumnista saada mielipiteenäni julki. Koivumaan kirjoitus käsitteli poikkeuksellisen härskillä tavalla kansanedustaja Esa Lahtelan toimia ja työtä kansanedustajana.
Kirjoitin jotensakin näin:
En puutu venkuiluun, mittojen täyteen tuloon SDP:n piirijärjestössä, en vahvoihin huhuihin, joita arvolehden sivuilta luettuna voi joku pitää jopa tosina Lahtelan loikkaamisesta perussuomalaisiin. Kohta, jossa kolumnin kirjoittaja toteaa kiteeläisen sopivan hyvin "Solistiyhtye Suomeen, jätän musikkimiesten arvioitavaksi. Näen tämän osan Koivumaan kirjoituksesta olevan tarkoitushakuisen. Ei musiikkimaailman suuntaan, vaan puhtaasti puoluepoliittiseen suuntaan.
Suoralainaus Koivumaan kirjoituksesta: ...."että Lahtela on koko poliittisen uransa ajan ollut populisti pahimmasta päästä." Kirjoituksen muu osa näyttää, että populiksi leimaaminen ei ole tarkoitettu Esa Lahtelan hyväksi.
Vuoden 1970 sivistyssanastosta katsoin, että populaari=suuren yleisön suosiossa oleva, kansanomainen, yleistajuinen ja, että popularisoida=yleistajuistaa, kansanomaistaa.
Näitä kaikkia ominaisuuksia ovat nykyvallanpitäjät koettaneet muuttaa hyveestä paheeksi. Eli kansaa pyritään pitämään erossa vallasta, joka katsotaan kuuluvan vain koulujakäyneille tai muuten horroittuneille.
En pitänyt Koivumaan kirjoitusta kovinkaan mieltäylentävänä suhteessa äänestäjiin. On muistettava, että Esa Lahtela on ollut Pohjois-Karjalan ääniharava eduskuntavaaleissa 1999, 2003 ja 2007. Viime vaaleissa Lahtelan äänimäärä oli lähes 11000.
Harvalla poliittisesti puolueettoman lehden päätoimittajalla on rohkeutta lähteä kirjoittamaan selvästi kansan valitsemaa kansanedustajaa vastaan. Tällä kertaa Koivumaan märkärätti räpsähti, ei Lahtelan kasvoihin, vaan häntä äänestäneiden kasvoihin.
Kirjoitin mielipiteeni tähän, kun se ei kelvannut edes karjalaisen mielipiteisiin. Luulin, että mielipide on mielipidettä vastaan. Ei niin näytä kuitenkaan tässä tapauksessa olevan. Tärkeämpää näyttää olevan kuka mielipiteen esittää. Äänestäjien mielipidettä ei näyttänyt ainakaan Koivumaa kovin korkealle noteeraavan.




2 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Kyssä tässä tapauksessa on täytynyt olla jokin virheys sinun tietokoneessasi ellei kommenttisi ole pläjähtänyt Karjalaisen palstalle heti. Vasta sen jälkeenhän yleisö voi äänestää asiattomat kommentit pois.

Muutenhan tästä tulee sellainen käsitys, että herrra verrkkoherralla on olemassa Karjalaisenlista mikä torpedoi suoraan "pöydälle" epäilyttävät ip-osoitteet tms.

Hyvin olet kirjoittanut, asiallisesti, oman mielipiteesi. Aivan kuten päätoimittaja Koivumaakin, selkeästi ja ymmärrettävästi.

Mielenkiintoiset piteet.

Rita Tynkkynen, ?, 13.9.2010 klo 6.53

Rita kirjoitti...

Tai sitte tää onkii saatanan tunareihen salajuon. Olisko Koivumua loikkoomassa demareihin? Ko. kirjoitukset kun tahtoo vaan vahvistaa Lahtelaa äänestäneitten mielipiteitä.

Ol miten ol, mutta näio. Son töröplöö!

Rita Tynkkynen, ?, 13.9.2010 klo 7.40