Siinä on kaksi kovaa vastakkain. Tohmajärven kunta ja kolme määräaikaista lähihoitajaa. Käräjillä katsotaan mistä se tipo tirrii.
Allekirjoittanutta on syytetty omaan pesään paskomisesta, kun pakinoita kirjoittelin paikallisiin. Se asia korjautui ilman käräjiä. Liekö pesä nyt puhtoisempi? Ehkä on ehkä ei, Nykäs Mattia mukaillen.
Kunhan käräjiltä saadaan päätös, tiedetään kummasta osapuolesta pesän likaaja saadaan. Kuntaa ei kuitenkaan voi nimetä häviäjäksi. Kyllä ne virkamiehistä syylliset pitää löytää, ei persoonattomasta kunnasta. Henkilöitä ovat lähihoitajatkin, vieläpä omalla nimellään.
Se, että kunnanvaltuuston päätöksillä edes ohjailtaisiin lähihoitajien työsuhteita on kaukaa haettu puolustus määräaikaisten työsuhteiden käytössä.
Yhtenä valtuutettuna en tunnusta osallistuneisuuttani käräjöintiin. Vanhana ammattiyhdistysaktiivina olen hymissyt olemattomaan partaani, ettei työsuhteita saa käyttää työ- ja virkaehtosopimusten vastaisesti.
Kunnanvaltuuston päätökset ovat esikuntatason päätöksiä. Operatiivinen johto on kunnanhallituksen ja ennen muuta virkamiesten vastuulla.
Odotellaan nyt kummasta saan kaverin maineen menetykseen, virkamiehistä vai lähihoitajista.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti