Karjalaisen netti mielipidepalstalla vaaditaan minua vastaamaan, miksi joku toinen palvelutuotantomalli Keski-Karjalan sosiaali - ja terveyspalveluihin olisi parempi kuin sote.
Minunko pitäisi vastata, kun taidan olla yksi pääkysyjistä, miksi juuri sote on valittu parhaaksi ja ainoaksi.
Eikö oikeampi osoite olisi esittää kysymys konsulteille ja kunnanjohtajille, jotka jo yli 300000 euron kustannuksilla ovat soten valinneet toteuttamismalliksi. Olen harrastuspohjalla toimiva luottamushenkilö ja siksi tietämykseni on rajoittunutta. Ei kuitenkaan niin rajoittunutta, ettenkö osaisi jotain kysymystä esittää niille, joiden pitäisi osata vastata. Olen huomannut, etteivät vastaa kenellekään.
* * *
Muutamia asiaan liittyviä juttuja voin tässä saunaa odotellessa heittää mietittäväksi.
Toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat luotu suomeen nykyisen valtiollisen ja kunnallisen demokratian voimassa ollessa. Sotessa näen tästä järjestelmästä pyrittävän eroon. Suunta on kohti virkahenkilökontrollia. Pidän tukeutumista luottamushenkilöjärjestelmään veronmaksajan kannalta katsottuna parempana.
Sotessa kustannukset nousevat virkahenkilöiden määrän lisääntyessä. Säästöjä ei voi syntyä muuten kuin palveluja supistamalla. Se osattaisiin tehdä vanhalla järjestelmälläkin.
Toteutuessaan sote tietää 160 henkilön siirtymistä Tohmajärveltä Kiteen kaupungin palvelukseen. Palvelutuotantoon, jota johtaa yksinomaan virkamiehet, jotka ovat valittu tehtäviinsä Kiteen kaupunginjohtajan esittelystä kaupunginhallitus. Mitä tekee jäljelle jäänyt tynkä-Tohmajärvi?
Tuossa muutama ajatus "tyrmättäväksi".
* * *
Pahimman vaaran näen sekavassa ja puutteellisessa aiesopimuksessa, jonka Tohmajärven kunnanvaltuusto onneksi jätti hyväksymättä.
Jos aiesopimus saadaan säälliseen kuntoon, voidaan sote-keskustelu aloittaa uudelleen. Vaikeaa se tullee olemaan silloinkin.
Sotesta voisi kirjoittaa paljon muutakin. Vaikka sitä, millä toimivaltuuksilla sote-päätöksiä on tähän mennessä tehty. Nyt on lähdettävä saunaan.
keskiviikko 9. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti