torstai 15. maaliskuuta 2012

Rönsyilyä puheenvuoroissa

Pallo näyttää olevan hukassa niin virkamiehiltä, luottamushenkilöiltä kuin tavallisilta kuntalaisiltakin. Tähän tulokseen tulin, kun kuunteli eilisen illan kuntalaistapaamisen puheenvuoroja. Tilaisuuteen oli tullut lähes sata kuntalaista, joilta irtosi 45 puheenvuoroa opiksi ja ohjeeksi "päättäjille".
Koollekutsuja kunnalla oli kai tarkoitus informoida kuntalaisia Hellin nykytilasta ja saada vinkkejä tulevaisuutta varten. Mitään lopullista ei tilaisuus antanut kumpaisestakaan asiasta.
Puheenvuorot polvelivat mahdollisen ja mahdottoman välillä. Tuotiin esiin asioita, jotka eivät ole tohmajärveläisten päätettävissä. Syyllisiäkin nykytilaan kyseltiin.
*******
Jos tilaisuudella haluttiin hakea vastausta mitä Hellin jälkeen, olisi se pitänyt tuoda selvemmin paikalle olevien tietoon. Harvoin kuntalaiset pystyvät tietämään nykytilan mikä kunnassa vaikuttaa. Juuri tietämättömyyshän johti Hellin perustamiseen.
Tilaisuuteen osallistujille jaettiin kyselykaavake, jolla haluttiin saada tietoa kuntalaisten tahdosta.
Kaavakkeessa oli 14 kysymystä, joihin voi vastata 5:llä vaihtoehdolla. Lisäksi paperin taakse voi kirjoittaa omia mielipiteitään.
Luulen, ettei tietoa saatu tällaisella menetelmällä. Kysymyksiä oli liikaa ja vaihtoehdot sellaisia, ettei selvää vastausta niistä juuri saa. Lisäksi aikaa ja rauhaa ei tällaisessa yleisötilaisuudessa riitä vastausten antoon. Asioita pitää pelkistää.
*******
Ryhtymättä päällepäsmäriksi tämän hetken kysymykset taitavat olla:
1. Mitä Hellin jälkeen?
Itsenäisen kunnan on järjestettävä terveys- ja vanhuspalvelut. Sen määrää laki.
2. Miten ne järjestetään?
Omana toimintana tai yhteistyössä toisen kunnan tai liikelaitoksen kanssa.
Tuossapa oleellinen taitaa ollakin.

Omana henkilökohtaisena näkemyksenä tarjosin paikalla olijoille puheenvuorossani:
Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään toistaiseksi omana palveluna. Siihen meillä on hyvät mahdollisuudet.
Sitten jos ja kun valtiovalta ohjaa kuntaliitoksiin pitää liitoksen suunnasta järjestää todellinen mielipidetiedustelu kuntalaisille. Onko suunta Kitee vai Joensuu?

2 kommenttia:

Johora kirjoitti...

Jäi vähän vaisu olo mainitusta tilaisuudesta.
Olli on ihan selväpäinen mies asioissa, mutta hänellä on pettämätön taito väsyttää kuulijansa sellaiseen turrutustilaan, ettei enää järki juokse kun tulee keskustelun aika. Matin puheenvuorot ja johdattelu olivat vähän inhimillisempiä, vaikka niissa saattoi kyllä aistia jotain jännitystä, aivan kuin outoon seuraan joutuneella.

Keskustelu sujui kohtuullisesti, eihän siinä ollutkaan tarkoitus antaa neuvoja tai valmiita vastauksia. Silti olisi toivonut kuntalaisten ilmaisevan kantojaan napakasti ja lyhyesti. Vaan mitenkäs se olisi käynyt, jos on ottanut oppia eduskunnan kyselytunnilta. Sielläkin puolen minutin asiat tahtovat viedä pari minuuttia.

Sinällänsä kohtuullisen kelvokas tilaisuus, vaikka vastauksia olisi ollut hyvä kuulla. Selkeästi.
Johora

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Rönsyily puheenvuoroissa voi olla hyväkin. Amerikoissa sitä sanotaan aivoriiheksi.
Tohmajärvellä asiat ovat edenneet tilanteeseen, jossa palvelut lienee parasta hoitaa toistaiseksi omana toimintana.
Kuntaliitoksen varalta pitää edottomasti selvittää kumman kaa on parempi? Joensuun vai Kiteen.