lauantai 24. maaliskuuta 2012

Irti Hellistä ilman verukkeita

Huomisessa Tohmajärven kunnanvaltuuston kokouksessa päätetään sanoutua irti Helli-liikelaitoksesta 2013 alusta lukien.
Päätös on oikea. Paljon vähemmällä olisivat tohmajärveläiset päässeet jos Helliä ei olisi koskaan perustettukaan. Siitä ei nyt enempää.
Päärösehdotus on odotetun kaltainen. Ensimmäinen kappale on ok. Kaksi seuraavaa ovat mielestäni tarpeettomia. Sanonko, tyypillistä Olli Riikosta.
Jos aloite on yksi selitteinen, niin ei se lisä kommervenkkejä tarvitse. Ne jättävät vain sekavuutta toiminnalle, jota päätös edellyttää.
******
Mielenkiintoista on nähdä, miten kunnanhallituksen puheenjohtaja Leena Väistö ja Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Reino Löppönen käyttäytyvät valtuuston kokouksessa. Hehän ovat sanoutuneet irti aloitteen allekirjoittajista. Reino Löppönen jopa jättänyt eriävän mielipiteen Hellistä luopumiseen.
Tuleeko heiltä vastaesitystä päätösehdotukselle? Ja miten keskustan valtuustoryhmä siihen suhtautuu? Tuleeko äänestys?
Johtavien luottamushenkilöiden kyseessä ollessa uskoisi heidän puolustavan kantaansa myös valtuustossa, jossa ovat myös lehdistön edustajat paikalla.
*******
Yhtenä asiana valtuuston esityslistalla on " Valtuudet kunnan metsätilojen myyntiin".
Asia on merkityksellinen juuri nykyisessä tilanteessa, jota eletään taloudessa ja toiminnassa.
Valtuustolla on voimassa oleva päätös metsän myynnistä. Se sanoo yksiselitteisesti, ettei metsiä myydä maineen ilman erillistä valtuuston päätöstä.
Nyt on myynnissä luetellut kohteet, joille pyydetään myyntioikeutta. Asian voitanee hyväksyä, jos rahat menevät sosiaali- ja terveyspalvelujen omana toimintana hoitoon.
Myyntilupaan tulee kuitenkin panna ehto, että palstoilla suoritetaan "metsänluku." Siinä tulee näkyä myyntikohteen puuston arvo, kehitysluokka ja maapohjan arvo. Muutenhan ei kauppaa voi tehdäkään järkevissä puitteissa. Vaikka palstoilla on Metsätaloussuunnitelma pitää arviot tehdä. Siihen tehtävään sopinee parhaiten esim. Metsänhoitoyhdistys.
*****
Myynnissä olevat koulu- ja muut talokaupat on parasta hyväksyä. On odotettu hintojen nousemista tarpeeksi.
Mitä kummaa varten kauppoja on pitkitetty. Onhan olemassa valtuuston päätös siitäkin, että tarpeettomista kiinteistöistä on pyrittävä eroon.
Lehtereillä tavataan.

Ei kommentteja: