sunnuntai 1. elokuuta 2010

Tätä ei Hesari julkaissut. Liekö lähtenytkään?

Työilmapiiriin monta syytä.
En ota kantaa Jenita Sillanpään juttuun Hämeenlinnan vankilan huonosta ilmapiiristä. Hämeenlinnan vankilan tapahtumista yksittäistapahtumana ei mielestäni ole syytä yleistää koskevaksi kaikkia vankiloita.
Vankiloissa työilmapiiriin, hyvään ja huonoon, vaikuttavat monet tekijät. Niiden luetteloiminen tähän veisi liikaa tilaa. Hämeenlinnan tapaus osoittaa vain yhden tekijän ja sen, miten taitamattomasti asia on hoidettu.
Vankila työyhteisönä muodostuu henkilökuntaryhmistä, joilla jokaisella on oma peritty työkulttuurinsa. Vankeinhoidon tavoitteiden soveltaminen yhteisen päämäärän saavuttamiseksi on kautta aikain osoittautunut yhdeksi vaikeimmista vankeinhoidon tehtävistä.
Viime aikoina on näyttänyt entistä enemmän siltä, että vankeinhoidon tavoitteet ovat unohtuneet, jotka menneinä vuosikymmeninä olivat aina esissä vankeinhoitotyötä suunniteltaessa ja tehdessä. Tavoitteellisuus ja pyrkimys päämäärään antoivat henkilökunnalle motiivin selviytyä kieltämättä vaikeassa työssään. Tutkimuksilla on osoitettu vankilatyön jaon henkilökunnalle vaikeaksi. On todettu työn yli- ja alikuormittavuus yhtä vaikeaksi henkiseltä rasittavuudeltaan. Henkisen työnrasittavuus on vankilatyössä usein vertailussa ja kiistelyn kohteenakin.
Vankeinhoitityöhön tärkeimmäksi nostetut tuottavuus ja tulosvastuu ovat sekoittaneet ja ylikävelleet vankeinhoidon perinteiset tavoitteet. Käytäntöön täysin soveltumattomat organisaatio- ja virkanimikemuutokset ovat kautta vankeinhoitohenkilökunnan saaneet epävarmuutta ja pelkoa aikaan oman työn jatkuvuudesta. Muutosten tempoilu edestaa ei lisää missään organisaatiossa tuottavuutta. Tulosvastuu häviää muutoksissa kautta linjan olemattomiin.
Vankeinhoitoa edelleen seuraavana olen erimieltä oikeusministeri Tuija Brax:in mielipiteestä, että nyt tehdyt uudistukset vankeinhoitolaitoksessa olisivat vähentäneet jännitteitä.
Mikä vaikutus vankeinhoitotyöhön on sillä, että uskotaan toistaiseksi vielä ilman tuloksia organisaatiomuutosten tuovan tuottavuutta. Vankila on johtajavaltainen laitos. Laitoksen johtajasta riippuu paljon miten motivoituneita sen työntekijät ovat. Vankilan johtajaksi ei pätevöidytä vankilan ulkopuolella. Vankila on sen verran monialainen laitos. Johtajaksi ja muuhunkin vankilatyöhön kasvetaan vain kyseistä työtä tekemällä. Niin myös Hämeenlinnassa.

Veijo Tuunanen
Vankilatyönjohtaja (evp)
Tohmajärvi

Ei kommentteja: