sunnuntai 15. elokuuta 2010

Toimintaa ilman tuloksia

Olen ikäni toiminut ryhmissä. Alkuun pallojoukkueissa. Sittemmin ammattijärjestöissä erilaisissa luottamustehtävissä. Kaikissa mielipiteitäni on kuunneltu ennenkuin ne on tyrmätty tai hyväksytty. Yleensä mielipiteeni ovat kelvanneet keskusteluun. Niin siihen saakka, kun tulin mukaan ilman jäsenkirjaa kunnallispolitiikkaan.
Omassa viiteryhmässäni saan mielipiteeni tuoda esiin. Keskusteluunkin ne kelpaavat. Mutta ei sitten eteenpäin. Minulle on sanottu useampaan kertaan, että esittämäsi asia on ihan ok, mutta olet väärässä ryhmässä. Nämä sanat ovat tullet keskustapuolueen jäsenkirja jäseniltä.
Suomeksi sanottuna he luokittelevat meikäläisen vääräuskoiseksi. On kovaa asioiden hoitoa tavallisen kuntalaisen näkövinkkelistä katsottuna.
******
Tulevana tiistaina on sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous. Tutustuin juuri äsken kokouksen esityslistaan. Lukija varmasti ymmätää ajatukseni kokousta kohtaan, kun tiedän jo etukäteen kaikkien päätösten käsittelytavan ja päätöksen. On aivan sama tuoko siellä mielipidettään esiin. Keskustelua ei synny. Vastaesitystä on turha esittää. Ainakaan kirjallisena. Puheenjohtaja ei ota sitä vastaan. Äärimmäisessä tapauksessa pakotettuna esittelijä voi muuttaa päätösehdotustaan. Ei kuitenkan kuin vain sen verran, ettei siinä vastaesittäjän kanta näy.
Kaikki menee esittelijän mukaan. Hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Omalta ja muutaman muun jäsenen kohdalta on sama mitä kokouksessa sanotaan tai ollaanko siellä mukana ollenkaan. Pitää ihmetellä mitä varten tämmöistä järjestelmää pitää pyörittää. Virkamiehet myös lautakunnan ulkopuolelta pyörittävät koko ruljanssia mielinmäärin.
******
Kohtakoani en valita. Ihmiset yhteydenotoillaan niin henkilökohtaisesti tavattaessa kuin puhelimitsi kannustavat olemaan mukana. Varsinainen suma mielipiteitä tuli sen jälkeen kun ministeri Rehula kävi kehumassa Hellin toiminnan maasta taivaisiin.
Soittaja on pyytänyt tekemään kaikkensa, ettei häntä enää vietäisi Kiteen terveyskeskukseen. Syytä en kysynyt.
Useampi yhteydenotto on koskenut kustannuksia, jotka syntyvät matkasta Tohmajärveltä vastaanotolle Kiteelle.
On kysytty mistä johtuu puheet Tohmajärven terveyskeskuksen alasajosta. Onhan Tohmajärvellä vielä toistaiseksi n. 5000 asukasta.
Suurinta huolta soittajat kantavat lääkäripulasta. Sekin on Hellin aikainen ilmiö. Puhelut menevät soittajilta minne sattuu. Odotusajat puhelujen läpimenoon yltävät puoleentuntiin.
Ihmiset ihmettelevät mikä tulee olemaan saneeratun terveyskeskuksen toiminnan sisältö. Eikö se kelpaa Hellin vuodeosastoksi Kiteen homeongelmaisien tilojen sijasta, kysyy moni.
Jatketaan tästä eteenpäin niin kauan kuin kuntien valtuutetut heräävät huomaamaan mihin ollaan menossa. Päätäntävalta on valtuutetuilla. Ei kuntienjohtajilla, ei Hellillä, ei lautakunnilla eikä varsinkaan esittelijöillä.
Turhalta nykyisessä järjestelmässä toiminta tuntuu. Sitä en tiedä nauttivatko jeeshenkilötkään nykytilanteesta. Tulisivat nyt ainakin kuntalaisille kehumaan miten hyvin palvelut pelaavat ja miten halvalla. Meikäläisen tavalla asioihin suhtautuvien haukkuminen ei anna parempia palveluja yhdellekään potilaalle. Näin se vaan on.

Ei kommentteja: