maanantai 21. syyskuuta 2009

Eipä hyvältä näytä

Kuntalaisten mielipiteille ei Tohmajärvellä anneta paljoakaan arvoa. Se nähtiin kunnanhallituksen puheenjohtaja Leena Väistön selonteosta, joka tuli päätökseksi äänin 4-2 ja lähetettäväksi valtuuston kokoukselle.
Se onko kunnanhallituksella toimivaltaa ja Leena Väistöllä kanttia jättää kuntalaisten aloite tutkimatta kunnanjohtajan toimista terveys- ja vanhuspalveluissa sekä koulutoimen ja päivähoidon ratkaisuissa, jää myöhäisempään ajankohtaan.
Kuntalaisen aloite oli osoitettu kunnanvaltuustolle ja siinä erityisesti pyydettiin selvittämään ja josta tuli käydä ilmi nauttiiko kunnanjohtaja Olli Riikonen valtuuston luottamusta tehtäviensä hoidossa.
* * *
Kunnanjohtajan valitsee, hänen työpanostaan arvioi ja luottamuksesta päättää kunnanvaltuusto. Luottamuksen puuttumisesta päättää myös valtuusto, joka äärimmillään voi johtaa kunnanjohtajan toimenkuvan muuttumiseen tai jopa "potkuihin."
Kaikkea tätä varten on kuntalaissa selvät ohjeet toimia. En ryhdy niitä tässä sanallisesti selostamaan. Luettelen kuntalain pykälät, joista menettely selviää.
Pannaan ne tähän lukujärjestykseen: Kuntalaki 28§; 55§; 53§ ja 22§.
Näille kuntalain kohdille kunnanhallituksen keskustalaiset jäsenet antoivat piupaut. Valtuustossa semmoinen voi onnistuakin, mutta hallituksessa pitäisi olla jokin roti laillisuusasioiden huomioimiseen.
* * *
Olen antanut itselleni kertoa, että hallituksen kokouksessa olisi pöytäkirjaa pitänyt henkilö, joka oli ilmoittanut itsensä esteelliseksi samaa pykälää käsitellessä toiseen tehtävään. No, haitanneeko tuo. On hänellä samassa asiassa kolmaskin tehtävä. Tiedottajan.
* * *
Oma lukunsa on valtuuston puheenjohtaja Matti Majoinen. Miten hän suhtautuu valtuustolta vallankaappaukseen hallitukselle? Vai haluaako hän väistää vastuuta?
Se taitaa olla kunnanjohtajan asemaa arvioitaessa ainoa merkittävä asia, joka kuuluu yksin valtuuston toimivaltaan.
Luulen kuntalaisen aloitteeseen vielä palattavan useampaan kertaan. Näin, niin kuin nyt edetään ei voi olla oikein kuntalain eikä kuntalaisten kannalta.

Ei kommentteja: