Melkoisen shoun järjesti keskustapuolue kunnanjohtajan ja Antero Nenosen tukemana eilisessä kunnanvaltuuston kokouksessa. He runnoivat läpi mielipidetiedustelun järjestämisen tulevien kuntavaalien yhteydessä.
Välillä heidän puheenvuoroistaan sai sen kuvan, että he itsekin epäilivät onnistuuko mielipidetiedustelun järjestäminen vaalien kanssa niin, ettei se saata uhanalaiseksi vaalien lainmukaista onnistumista.
Shou muodostui siitä takinkäännöstä, joka oli tapahtunut vuoden 2007 alusta tähän päivään. Tuolloin keskustalaiset yksissä tuumin vastustivat Kansanäänestyksen järjestämistä, jonka alulle pano lähti kuntalaisten allekirjoittamista aloitteesta.
Kansanäänestysaloitetta silloin vastustettiin perustelemalla, ettei kuntalaisilla ole sellaista tietoa, jota he voisivat käyttää äänestyksensä tueksi. Korostettiin, että valtuutettujen pitää uskaltaa kantaa vastuu ilman kansanäänen kuulemista. Näitä mielipiteitä silloin korosti erityisesti Keskustan ryhmäpuheenjohtaja Majoinen ja Kokoomuksen Antero Kekkonen. Muistan miten he asiansa ilmaisivat vastatessaan esittämääni Kansanäänestyksen toteuttamiseen.
Nyt heidän äänensä kellossa oli muuttunut. Nyt runnottiin läpi mitään selvittävä mielipidetiedustelu, kun kaikki ratkaisevat päätökset kunnanpalvelujen tuottamistavasta on päätetty.
Mielipidetiedustelu nyt valtuuston enemmistön päättämässä muodossa uhkaa kuntavaalien lain mukaista toimittamista ja on lisäksi demariryhmän mielestä täysin turhaa. Demarit vastustivat mielipidetiedustelun järjestämistä juuri vaalien yhteydessä ja näillä vajailla tiedoilla, jotka ovat kuntalaisten käytettävissä.
Kunnanjohtaja Riikosen puheet siitä, että valtuuston päätöstä voitaisiin ryhtyä tulkitsemaan niin, ettei uhkaa syntyisi, tuntuu oudolta. Miksi tehdä päätöksiä, jotka jo päätösvaiheessa ovat niin levällään, että tarvitaan tulkintoja.
Aarne Laasonen puheenvuorossaan totesi mielipidetiedustelun järjestämisen kuvailemalla sitä yritykseksi rypistellä, kun on jo housuissa.
Omalta puoleltani näen päätöksen keskustan ylimielisyyden huipentumana ja aliarvioimisena kuntademokratiaa ja nimenomaan kuntalaisia kohtaan.
Mikä vuoden 2007 alusta, jolloin Kansanäänestyksellä olisi ollut ohjaavaa merkitystä, on muuttunut tähän päivään, että nyt tarvitaan mielipidetiedustelua.
Vastaan, ei mikään. Mielipidetiedustelulla halutaan vielä huomio pois huonoksi tehdystä sote-sopimuksesta, joka uhkaa kuntalaisten terveys- ja vanhuspalveluja.
Tämmöistä on kuntademokratia kun yhdellä puolueella johtajineen on yksinkertainen enemmistö päättävissä elimissä.
No, kuntavaalit voivat tilanteen muuttaa, jos äänestäjät niin tahtovat.
maanantai 1. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti