Ne ovat kohda edessä. Kuntavaalit. Ehdokaslistat on julkistettu.
Kolme kautta kunnalliselämää läheltä seuranneena, voin ennakoida, ettei vallankumousta taida tulla tulevienkaan vaalien myötä.
Muutokset toki ovat mahdollisia jos äänestäjät niin tahtovat. Ei kuitenkaan niin, että kunnalliset muutokset vaatisivat välttämättä poliittisten puolueiden kesken voimasuhteiden muutosta. Puoluepolitiikka, joka johtaa ja pitää johtaa valtiollista toimintaa, ei välttämättä aina sovi kunta-asioiden hoitoon.
* * *
Kuntavaalit ovat mielestäni henkilövaalit. Sanottiin mitä sanottiin.
Tohmajärvellä 27 paikkaiseen valtuustoon on pyrkimässä 76 ehdokasta. Tuskin kukaan uskoo, että kaikki nämä ehdokkaat itsekään uskovat, tai edes tahtovat mukaan kunnallispolitiikkaan. Ovat vain joukon jatkona, kun niin kovasti kinuttiin.
Vaalijärjestelmä on kuitenkin sellainen, että muutamalla äänellä voi huomata olevansa "vallan" ytimessä.
Voi käydä toisinkin päin. Kova kellokas tipahtaa huipulta. Äänestäjien usko häneen on sammunut tai äänestäjät ajattelevat, ettei tuo henkilö ääniä minulta tarvitse, kun menee läpi muutenkin. Esimerkkinä valtiollisista vaaleista Puhakka ja Eino Poutiainen.
* * *
Kunnalliselämä on mennyt sellaiseksi, että jos luottamushenkilö aikoo pysyä mukana kelkassa on siihen varattava aikaa. Enää ei riitä, että osallistuu kokouksiin ja avaa kokouksen alussa esityslistakuoren. On varattava omaa aikaa ja runsaasti asioihin perehtymiseen.
Hyvänä esimerkkinä menneeltä valtuustokaudelta on Sote-asiat. Kuinkahan moni valtuutettu syventyi läpikotaisin asiapareihin, joilla sote synnytettiin. Ei kovinkaan mini, jos katsoo pöytäkirjoista asiaan liittyviä puheenvuoroja valtuustossa ja kunnanhallituksessa. Luottamushenkilöt toteuttivat sitä perinteistä tehtäväänsä. He luottivat ja olivat hiljaa.
* * *
Nämä hiljaiset ja tietenkin he, jotka ovat tottuneet kunnioittamaan auktoriteettejä, pitävät niitä häirikköinä, jotka uskaltavat suunsa avata muuhun kuin haukotteluun.
Kokoustilanteissa ja vaalien lähentyessä myös lehdistössä olen huomannut kuuluvani näihin häiriköihin. En pidä asiaa pahana. Tiedän, että samalla käytöksellä, jos kuuluisin yksinkertaiseen enemmistöön saisin kiitosta. Siellähän juuri näin on käynyt. Päällepäsmäri johtaa koko sirkusta, hiljaisen joukon hyväksymänä.
* * *
Tohmajärven kunnallispolitikointi on johtanut puoluepolitiikan yliannostuksesta tilanteeseen, jossa kuntalaisten asiat ovat jääneet sivuosaan. Saman tilanteen näen vallitsevan koko Keski-Karjalassa.
Puoluepolitiikkaa ohjenuoranaan ja omaa tulevaisuutta unohtamatta, kunnanjohtajat vetävät asioita Helsingin herrojen malliin. Asiat kuntatasolla harvoin yltävät tasolle, joss helsinkiläistä ohjeistusta tarvitaan.
Täällä asutaan ja ratkotaan asioita omista pienistä, mutta sitäkin kuntalaista läheisimmistä asioista käsin.
Joskus joku viisaampi on sanonut, että kuntavaalit ovat henkilövaalit. Sitä ne mielestäni saisivat olla entistä enemmän.
Tohmajärven ehdokaslistaa katsoessa, uskon, että henkilövaaliin on mahdollisuutta.
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
on luettu listat. kukas se taas sanoikaan jotta nauruaan on helppo pidätellä itkiessään... mutta onnea vaan kaikille osallisille, kyllä jähmätorven valtuusto varmaan nyt muuttuu ihan toisenlaiseksi;) tuunasta äänestääpi aika moni ja hyvä niin!
Lähetä kommentti