Koko sen ajan, jonka luottamushenkilönä olen toiminut, minua on risonut se salailukulttuuri joka kunnallisessa päätöksenteossa hallitsee ja vallitsee. Erityisesti tämä on näkynyt viimeiset neljä vuotta kunnanhallituksen työskentelyssä.
Päätösehdotukset ovat jossain hyväksytty ennakkoon, eikä hallituksen enemmistöryhmä juuri käytä päätettävästä asiasta puheenvuoroja. Muuta kyllä höpistään.
Heti hallituskauden alussa allekirjoittaneelle luettiin "käyttäytymisohjeet ja kirjoituskielto lehtiin".
Uppiniskaiseksi oppineena en kieltoa ottanut totellakseni. Kirjoitusrajoitukset tulivat voimaan kyllä myöhemmin muuta kautta. Ilmeisesti samojen "opettajien" toimesta.
Ymmärrän, ettei terveystiedoista tai liikesalaisuuksista saa kertoa, mutta ettei tavallisista kuntalaisia koskevista asioista saa puhuakaan, on meikäläisen ajatusmaailmalla mahdoton ymmärtää. Kuntalaisethan veromarkoillaan maksavat koko lystin. He ovat myös luottamushenkilöt vaaleilla valinneet asiaansa puolestaan hoitamaan. Heiltäkö asiat pitää salata niin, ettei niistä voi puhuakaan.
Nyt salailu ja puhumattomuus on kohdaltani ohi. Kerron kaikki sen mitä kuulen ja koen kertomisen arvoiseksi ja nimen omaan heille keitä asiat koskevat. Tarpeellisessa määrin teen sen myös julkisuudessa. Käsiteltiinpä asioita missä kokouksessa hyvänsä.
Tämä ei ole uhkaus, vaan sanan vapauden puolustus, jonka perustuslaki myös minulle suo.
Tietäen "sensuurin" voiman, voi olla, että mielipiteitäni ei lehtiin saa luettavaksi. Onneksi on tämä blogi, jota toistaiseksi sensuroin itse. Omalla vastuullani julkisensanan neuvostoon, niin kunta- ja rikoslakiin kuin perustuslakiinkin nähden.
Tämä ei ole uhkaus, vaan lupaus tulevaan.
lauantai 30. elokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Onnea ja menestystä. Meitä keisarit ei enää hoivaa.
Sananvapautta tulkitaan mieluusti paikallisissa vallan kammioissa hieman persoonallisemmin kuin ihmisten ilmoilla. Yksinkertaisen enemmistön yksinkertainen enemmistö uskoo mitä yksinkertaista enemmistöä holhoava hieman vähemmän yksinkertainen vähemmistö sille kulloinkin uskottelee. Onnea matkaan sanavapauden tiellä, Tuunanen!
Juuri näin, täyttä asiaa. Tästähän keskutellaan aivan tuoreeltaan ja vieläpä ilmeisen aiheesta valtakunnan tasollakin.
http://yle.fi/uutiset/24h/id100129.html
Vaikea on hyväksyä nämä kunnalliset tavat rajoittaa demokratian toteutumista.
Lähetä kommentti