tiistai 16. lokakuuta 2012

YRITÄN KESKITTYÄ SANALLISEEN ILMAISUUN

Kyllä blogiin ja Nelosiinkin yritän kirjoittaa, mutta tulevasta torstaista lähtien olen tavattavissa SDP:n vaalituvalla joka arkipäivä klo 10 - 11 välisen ajan aina vaalipäivään asti.
Tervetuloa keskustelemaan, kysymään ja ohjeistamaan. Ehdokas voi toimia luottamushenkilönä vain jos hän kuuntelee ja pyrkii huomioimaan kuntalaisen toiveita. Tätä varten on vaalitupa ja kahvit varatut äänestäjälle.
Paikalla on myös muita SDP-listan ehdokkaita aina mahdollisuuksiensa mukaan. 
Henkilökohtaisesti lupaan kertoa miten lopuillaan oleva vaalikausi on mennyt. Mitä aiotaan tehdä tulevalla vaalikaudella, jos äänestäjät antavat siihen valtuutuksen.
Kerron myös miten ja miksi on tultu Tohmajärvellä nykyiseen tilanteeseen sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta. Onko yksityistäminen paras tapa huolehtia kunnan sote-palveluista.? Onko peli jo menetetty? Kenen on vastuu?
Tohmajärvellä on kuntatalous kuralla. Ei kuitenkaan niin kuralla, etteikö suunnan muuttamisella voisi vielä selvitä. Onhan kunta edelleen hyvä asukaskunta.
Toivotan kaikki, jotka kynnelle kykenevät SDP:n vaalituvalle ja sitten äänestämään.
Kaikki äänet ovat tarpeen suunnan muutoksen aikaansaamiseksi.
Ei saa sanoa, ettei yksi ääni mitään merkitse. Kyllä merkitsee. Jokainen ääni on tarpeen. Yhden äänen uupuminen listalta voi pudottaa ehdokkaan valtuustopaikalta. On myös muistettava, ettei yhtään varmaa läpimenijää ole ennustettavissa, ellei hän saa sitä tärkeää yhtä ääntä. Yksistä äänistä muodostuu ääniharavankin äänet. Ei ennako puheista tai odotuksista.
Tervetuoloa SDP:n vaalituvalle!   

Ei kommentteja: