tiistai 30. lokakuuta 2012

Tämäkin vielä

Vahvistamattomien tietojen perusteella olisi ministeriöstä tänään tullut tieto siitä, ettei Tohmajärvi saa erota yhteistoiminta-alueesta.
Voiko asioita enemmän sotkea mitä menneellä valtuustokaudella on Tohmajärvellä sotkettu
Ja mitä vielä on tulossa? Yhteistoiminta-alueella on tapahtunut muutoksia. Onko sitä enää olemassa? Ei ainakaan siinä muodossa, jolloin se perusteettiin. Rääkkylä on lähtenyt omille teilleen. Kesälahti liittyy koht`sillään Kiteeseen. Sopimuksia on tehty enemmän kuin on ehditty lukea.
Tohmajärvi on polttanut Hellin ja viimeksi ulkoistamistouhuissaan riihikuivaa rahaa arvioni mukaan ainakin 16 milj. euroa, kun mukaan lasketaan menetetyt yhdistymisavustukset. On käytetty konsultteja, joiden neuvoilla kaikki edellä oleva on onnistuttu tuhlaamaan.
Joko Tohmajärven kunnanjohtaja ja yksinkertaisen enemmistö omaavat keskustalaiset valtuutetut huomaavat ajaneensa kelkkansa kiveen? Tuskinpa vain. Saisivat hoitaa konkurssipesän saattohoidon loppuun, niin jäisi jotain todellista historian kirjoihin.   

Ei kommentteja: