tiistai 12. lokakuuta 2010

Korvat ei kuule, silmät ei näe.

Muuta ei voi sanoa Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikosen kunnanhallitukselle laatimista päätösehdotuksista. Pituutta niillä riittää, asia sisältöä ei niinkään. Oma näkemys on päällimmäisenä ja ainoana oikeana. Liekö sitten hyvä vai paha.
Asia tuli mieleeni lukiessani kiteeläisten valtuutettujen aloitetta Helli-liikelaitoksen johtosäännön muuttamisesta ja Tohmajärven kunnanhallituksen lausuntoa siihen. Eikö silmät ole nähneet niitä lukuisia valituksia, joita on tehty Hellin palvelujen tuottamisesta. Eikö korvat ole kuulleet niiden luottamushenkilöiden puheenvuoroja, joita kunnanhallituksessa, valtuustossa ja tilaajalautakunnassa on käyty Hellin palveluista kriittisessä sävyssä.
Onko kunnanjohtajalta jäänyt huomaamatta Rääkkylässä ja Kiteellä olleet mielenosoitukset.
Jos vielä edellä kerrottujen jälkeen on sitä mieltä, että kaikki on hyvin Hellissä ja sen palveluissa on täysi ........ No, en sano mikä.
*******
Kiteen valtuutettujen aloite ei saa myötätuntoa päätösehdotuksessa. Siinä alkuun kerrataan perustamisvaiheen liirum laarumia.
Sitten kerrotaan miten yhteistoimintasopimus ja peruspalvelusopimus tulee kuntien käsittelyyn, kunhan seutuvaliokunta ja seutuvaltuusto ensin käsittelevät niitä. Aloitteesta voi sen jälkeen keskustella.
On kumma se seutuvaliokunta ja seutuvaltuusto, johon aina turvaudutaan, kun ei asialle muuta voida. Kummallakaan ei ole johtosääntöä, eikä siten enempää päätösvaltaa kyseessä oleviin asioihin kuin hirviporukalla Ruppovaarassa.
Loppua en jaksa edes kommentoida. Mitään vastausta se ei anna kiteeläisten aloitteen järkevyydestä tai sen puutteesta. On vain oman luomuksensa epätoivoista puolustamista. Siksi sitä voi sanoa, kun tietää mitä Valvira on lausunnossaan sanonut Hellin toiminnasta.
Hyvää päivää ja kirvesvartta sekä hupskeikkaa.
******
Kiteeläisten valtuutettujen aloite on järkevä ja puuttuu juuri oleellisiin asioihin. Johtosäännön muutos on vapaasti Kiteen kaupunginhallituksen käsissä. Se voi vaihtaa hallituksen henkilöt mieleisikseen silloin kun haluaa kuultuaan muiden kuntien mielipiteet asiasta. Onko ne myönteisiä tai kielteisiä, sillä ei ole merkitystä.
Aloitteen muut kohdat edellyttävät mielestäni yhteisneuvottelua ja sopimuksia. Miten Kitee kuuntelee valtuutettujaan? Sitä jäädään odottelemaan.
*******
Eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntopyyntöön kunnanjohtaja väsäsi lausunnon jota lienee lupa ihmetellä. Varsinkin kun lausuntopyyntöä seurasi Valviran lausunto Hellin toimista. No, kiittävä se ei ollut. Palaan siihen tuota tuonnempana.
Lausunnossaan Olli Riikonen arvostelee Valviran lausuntoa jyrkästi. Hän toteaa Valviran loukkaavan kunnallista itsehallintoa ja menevän käsiteltävän kanteluasian ulkopuolelle.
Edelleen syyksi huonoon tilanteeseen näkee Riikonen valtiovallan ja sen toimet. J.N.E.
En tiedä voiko kunnanhallitus mennä loukkautumaan palveluja valvovan Valviran lausunnoista. Sehän tietää erikoista järjestelmää. Onkohan vastaavaa muualla? Minkä kuvan Valvira ja Eduskunnan oikeusasiamies saa päätösehdotuksen tekijästä ja sen hyväksyjästä kunnanhallituksesta.
Omana mielipiteenäni totean vain, että on aikoihin eletty.

Ei kommentteja: