Reissu on tehty. Tulipahan tehtyä. Paskareissuksi se ei kuitenkaan muodostunut. Antoipa muutamia kokemuksia lisää. Ja ajatuksen vapautta entisistä ympyröistä.
******
Otetaan ensimmäiseksi käsittelyyn mitä lehdissä on kirjoitettu reissuni aikana. Karjalaisen suora linjalla 3.2.2010 kirjoittaa Juhani Junnilainen mielipiteitään asioista, joista näin alkuun jo voin sanoa olevani erimieltä. Siitäkin huolimatta, että hän vahvistaa kantaansa komealla tittelillä; Ikäihmisten palvelujohtaja Kiteen kaupunki/Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Helli-liikelaitos.
Herroja ja titteleitä arvostan ja kunnioitan vasta sitten, kun ymmärrän heidän ajatuksiensa ja tekojensa olevan yhtä kuin puheensa.
Juhani Junnilaisen tunnen ajalta, jolloin hän tuli Tohmajärven sosiaalitoimistoon työhön. Tittelit eivät ihmistä paljoakaan muuta, ellei siihen liity positiivistä tehtävien muutoksesta johtuvaa näyttöä.
*******
Sotesta ja Helli-liikelaitoksesta en olisi uskonut lähdettävän yleisönosastokirjoituksiin johtajien taholta. Nythän siltä tulee mielipidettä ja haastattelua tuuttien täydeltä.
Semminkin kun minua on samalta taholta kielletty kirjoittamasta Helliin liittyvästä mitään. Ja onhan henkilökuntaakin kielletty jopa puhumasta työasioistaan.
On hyvä asia, että johtajatkin tulevat ulos kuorestaan julkisuuteen. Voi syntyä keskustelua ja mielipiteen vaihtoa, joka yleensä on eduksi asialle.
*******
En puutu tarpemmin Juhani Junnilaisen kirjoituksen yksityiskohtiin. Totean vain sen sisältävän niin paljon asiavirheitä, että kirjoitus täyttää hädintuskin mielipidekirjoituksen tunnusmerkistöä. Vastaan Junnilaisen kirjoitukseen samalta tasolta.
Sairaat tarvitsevat sairaanhoitoa, jota heille antavat ja ohjaavat lääkärit koulutuksensa antaman ammattitaidon pohjalta.
Vanhukset tarvitsevat voimiensa ehtyessä hoivaajia ja hoitopaikkaa, kun kotonaan eivät päivän askareista enää selviä.
Hoidettavat ovat tiedossa ja hoitajat myös. Näin on menetelty muutama vuosikymmen. Kaikki ovat olleet suhteellisen tyytyväisiä.
Nyt on tapahtunut muutos. On syntynyt muutoksiin pyrkivien ammattikunta ilman ammattitaitoa. Näyttää, etteivät he tiedä sitäkään mihin muutokset johtavat. Näitä besservissereitä voidaan kutsua konsulteiksi, sosiaalitantoiksi tai taivaanrannan maalareiksi.
Nämä osaajat häärivät toistensa alueella sotkien senkin mikä vielä olisi järjestyksessä. Pahinta on, että tämä touhu maksaa maltaita.
******
Kysyn, mihin tarvitaan tätä johtajien ja välistä vetäjien joukkoa? Eikö terveyspalvelut tule hoidettua lääkäreillä ja sairaaloilla. Vanhuspalvelut hoitajilla ja vanhainkodeilla. Niin kuin ennenvanhaan on tehty.
Jos yksityistäminen on tavoite, niin kuin olen kuullut kunnanjohtajankin mainitsevan, mihin tarvitaan kuntaa ja sen johtajia. Ei ainakaan veronkantoon. Palvelut kun ostetaan suoraan rahalla.
lauantai 6. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti