maanantai 15. helmikuuta 2010

Missä sitä mennään?

Nyt ovat korkeimmatkin virkamiehet seutuvaliokuntaa myöten myöntäneet, että Keski-Karjalan kuntien keskeisissä sopimuksissa on rukkaamisen varaa. Tiukassa myöntäminen on ollut, mutta kipuhan hellittää, kun tiedostaa mistä se johtuu.
Ensiksi on kai myönnettävä se tosi asia, että kunnat ovat itsenäisiä ja niiden toimintaa ohjaa kuntalaki. Jos aiotaan epämääräisillä kirjauksilla ja tulkinnoilla kuntalaki sivuuttaa, ei homma tule tästään paranemaan.
Seutusopimus on aikansa elänyt. Sen irtisanomisesta on valtuutettujen aloite jätetty Tohmajärven kunnanvaltuustolle. Aloite on perusteluineen julkaistu aikaisemmin tällä palstalla. Jos seutusopimus jää tai sitä vain paikataan, ei edistystä yhteistoimintaan kannata odottaa.
Yhteistoiminta sopimus sote-palvelujen järjestämisestä on jo ensimmäisenä toiminta vuonna osoittautunut kelvottomaksi. Vaatii totaalista korjausta ja tarkkoja sanontoja mm. siitä missä palveluja tarjotaan ja miten.
Palvelusopimusta rustataan epätoivoisella vimmalla uuteen uskoon. Henkilökohtaisesti en anna paljoakaan painoa koko sopimukselle. Se on kuin ennustaja eukko sanoisi mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Kuntien, tilaajalautakunnan ja liikelaitos Hellin väliset tilaajasopimukset, ovat osoittautuneet täysin turhiksi. Niillähän kunnat ovat tilanneet palveluja ja sanoneet tarkasti mitä palvelut saavat maksaa. Sopimuksien yli on kävelty pahimman kerran.
Nykymenolla liikelaitos ei toimi liikelaitoksien periaatteilla. Se ei pysy budjetissaan, vaan kinuaa rahaa lisää jatkuvasti, jota sille kunnat myös antavat.
Suostuessaan lypsylehmänä oloon valtuutetut eivät näytä erottavan kuntayhtymän ja liikelaitoksen eroa.
Edellä oleva kaikki liittyy Sote-himmelistä johtuviin epäselvyyksiin. Ulkopuolelle jää mitä vaikeuksia himmelistä seuraa varsinaisille terveys- ja vanhuspalveluille. Ne eivät ole vähäisiä, eivätkä tule vähenemään. Siihen palataan myöhemmin.
******
Joko muissa Keski-Karjalan kunnissa aletaan toteuttamaan "poltetun maan" taktiikkaa? Tohmajärvellä eräiten mielestä sellainen on mahdollista jopa hyväksyttävää.
Lainaan suoraan UutisAlasimen juttua 10.2.2010 lehdestä.
"Jos tehtäsiin kuntaliitos puoleen tai toiseen, kunnan metsät ja sähköosakkeet menisivät jonkun muun lämmittämiseen. Jos näyttää menevän huonosti, pitäsi syödä omaisuus pois ja liittyä sitten, Nenonen toteaa."
Toteaja on Viisikon ryhmäpuheenjohtaja Antero Nenonen (kok). Että tällaista on odotettavissa Tohmajärveltä, jos ko. mielipide saa kannatusta. Onko nyt jo käsillä lopun alku, kun parilla sadalla hehtaarilla ollaan keventämässä kunnan metsämaan omistusta?
Onneksi viisikko on vain viisikko, eikä kaikki siinäkään ryhmässä ole kannattamassa Nenosen mielipidettä.

Ei kommentteja: