Lukijapalautteessa joku kysyi onko minulla sydämen tahdistin. Kysymykseen häntä oli ohjannut ilmoitukseni, että lähden tästä pattereita ostamaan.
Ei ole tahdistinta. Mitä nyt pysyvää ihmissuhdetta ei sellaiseksi luokitella. Reissussa kävin Tallinnassa asti. Ostin "pattereitakin" koko tulevaksi kesäksi. Koko lasti piti jättää Helsinkiin odottamaan lumien sulamista. Kärry ei Helsingin lumissa kulkenut.
Niin, ne patterit. On niissä volyymia. Tilavuutta patteria kohti 33 cl. Ammattimiehet tietää siitä, mitä pattereita käydän tahdistajassani.
Kiitoksia lukijalle "huolehtivaisuudestaan".
*****
Lukija otti yhteyttä ja ilmoitti kantanaan, että vastustakaa viimeiseen saakka kunnan metsien myyntiä maineen.
Siinäpä se. Vähäiset ovat blogistin mahdollisuudet vaikuttaa kunnassa tehtäviin kauppoihin. Valta on valtuutetuilla. He voivat, jos tahtovat ohjailla virkamieskaupantekijöitä. Näyttää, etteivät hekään halua, vaan antavat mennä asioiden omalla painollaa minne sitten menevätkään.
******
Samainen lukija kertoi, ettei vasta kunnan myymälle palstalle peltoa raivata ostajan ilmoituksesta huolimatta. Harvennushakkuu siellä on menossa.
Epäili, saman toistuvan uudenkin kaupan jälkeen, jos kauppa tehdään.
Kunnanjohtajahan näitä kauppoja valmistelee ja esittelee "päättäjille". Hänellä tuntuu olevan asiantuntemus metsäalaltakin. Jotta ottakaapa yhteyttä häneen, arvoisa lukija.
maanantai 8. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti