maanantai 1. helmikuuta 2010

Aloite

Valtuutetun aloite
SDP:n valtuustoryhmä
25.01.2010.


Tohmajärven kunnanvaltuusto
Puheenjohtaja Matti Majoinen


Esitämme kunnioittavasti, että Keski-Karjalan seudun seutusopimus irtisanotaan Tohmajärven kunnan osalta seutusopimuksen 6. kohdan mukaisessa järjestyksessä niin, että Tohmajärven kohdalta sopimus päättyy 31.12.2010.


Perustelut:
Valtioneuvosto on kumonnut asiaa ohjanneen lainsäädännön.
Seutusopimus on vanhentunut, eikä täytä enää sille asetettuja tavoitteita. Esim. sopimuksessa mainittua seutujohtajaa ei ole valittu.
Asioiden käsittelyn, päätös- ja ratkaisuvallan osalta seutusopimus ei määrittele toimintaa eikä vastuuta tehdyistä päätöksistä.
Kiteen kaupungin hallintosääntö 7 §, kohta Seutuvaltuusto; mainitaan ainoastaan: ”Käyttää seutusopimuksessa mainittua ratkaisuvaltaa”. Seutusopimuksessa ei ole ratkaisuvaltaa koskevaa kohtaa.
Seutuvaltuustolla ja seutuvaliokunnalla ei ole toiminnalleen johtosääntöä.
Seutuvaliokunta on käyttänyt merkittävää itsenäisille kunnille kuuluvaa esittely- ja virkanimityksiin ohjaavaa valtaa ilman, että tehdyistä päätöksistä on pidetty pöytäkirjaa tai laadittu muistiota.
Seutuvaltuuston ja seutuvaliokunnan päätöksistä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta tai valittaa. Tältä osin toiminta on epädemokraattista.
Seutusopimuksesta aiheutuu kuluja eikä toiminnasta ole ollut kuntalaisille vastaavaa hyötyä.

Tohmajärvellä 1p:nä helmikuuta 2010.

Ei kommentteja: