Hyvää joulua

Tänään on talvipäivänseisaus. Tuskin se paljoakaan merkitsee tämän päivän meneville ihmisille. Eipä paljon minullekaan. Jos rehellisiä ollaan. Ja mehän ollaan.

Heti kun totesin tuon, aloin kelata asiaa. Mitä muuta kuin sen ajallisen merkityksen, joka talvipäivänseisaukseen kuuluu, voisi siihen liittää?

Olisiko se pysähtyminen. Pitkän syksyn puurtaminen on saanut loppupisteensä. Se tietää hetkeksi pysähtymistä. Pian alkaa kiriminen kohti kevättä. Ensin on vietettävä Joulu.

Joulun viettotapa muuttuu vuosien myötä. Se seuraa perhetapahtumia. Keskeistä muutoksiin ovat lapset. Ensin omat, sitten lapsenlapset ja lopulta lapsenlapsenlapset.

Myös oman lapsuuteni joulumuistot tulevat mieleen. Vertailen niitä tämän päivän joulujen viettoon.

Muistan kun mummini pesi tukkani joulusaunassa. Kova maatiaissaiput kolahti ensin päähäni ja kohta oli saippuaa silmissä. Mummi imaisi saippuan silmistä. En tykännyt siitäkään.

Muistan ensimmäiset joululahjani. Punasinisen värikynän ja liian suuret nilkkasukat. Kumpaisetkaan eivät alkuaan olleet minulle tarkoitetut. Olen kirjoittanut tästä joskus joulupakinassani.

Muistan myös runsas lahjaisia jouluja. Miten joulupäivänä suksimäessä kehuttiin kilpaa lahjoistamme. Ylpeiltiin kuka oli saanut eniten lahjoja. En yleensä tässä kisassa hävinnyt kaauppiaitenkaan lapsille, vaikka sepän poika olinkin.

Kymmeniin jouluihin jokaiseen liittyy omat muistonsa. Ne ovat tärkeitä, mutta jotenkin haluaa muistaa vain ensimmäiset ja nyt tämän joulun.

Tänä jouluna tuli vähemmän joulukortteja kuin viime jouluna. Ja sitä edellisenä jouluna. Mutta varmasti enemmän kuin ensi jouluna. Kuolema on kulkenut tuttavapiirissä. Ja vääjäämättä se osuu joskus omalle kohdalle. Silloin joku jää ilman meidän lähettämää korttia. Elämä on.

Tämän joulun vietämme poiketen entisistä jouluista kahdestaan vaimon kanssa, jota joskus olen kutsunut myös pysyväksi ihmissuhteeksi. Ja sitä hän on enemmän kuin tämän päivän vaimot, joiden sitoutuminen puolisoonsa voi lopahtaa ensimmäiseen pieneen riidan poikaseen.

Lapsia ja sukua riittäisi joulun viettoon, vaikka sadalle. Kortit, paketit ja jolutervehdykset on hoidettu aikanaan. Nyt koetetaan mitä joulu on kahdestaan. Jaa, onhan se kissa. Pyryksi kutsuttu.

Kissat ovat kuuluneet perheeseemme kymmeniä vuosia. Miksikö? Siksi, että on yksi joka saa pitää mielipiteensä loppuun saakka. Meillä on vieraita varten seinätaulu, jossa lukee: ”Jos tahdot saada talon parhaan paikan, siirrä kissaa.” Kissa nimittäin nukkuu aina parhaalla paikalla.

Jouluumme kuuluu käydä viemässä kynttilät edesmenneille hautausmaalle. Ei pakosta tai tavasta, vaan kiitollisuudella heidän työtään kohtaan, joka on monella tavalla vaikuttanut positiivisesti meudän tämän päivän joulunviettoon.

Kiitokset lukijoilleni menneestä vuodesta. Ensi vuonna taas tavataan.

Hyvää Joulua ja onnekasta Uutta vuotta!