Sain juuri postista Kuopion hallinto-oikeuden päätöksen valitukseen, joka tehtiin siitä syystä kun valtuuston yksinkertainen enemmistö ei antanut mahdollisuutta kysyä Joensuun kaupungilta, olisi Joensuu halukas yhteistyöhön järjestämään vanhus ja terveyspalveluja yhdessä Tohmajärven kanssa. Valtuusto äänin 20 - 14 esti kyselyn.
Valitus tehtiin 6.11.2006. Siis ihan ikälopun ei kannata valittaa. Maallisen oikeuden odotukseen ei saada riittää ikä.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja räimäisi perään 82 euron laskun lystistä. Toinen toteamus on, ettei valitus ole köyhän hommaa.
Aikaa on kulunut mukavasti ja Luosojoessakin virtaama on tummennut sikäli kun Valkeasuolta vettä irtoaa.
Lukasin juuri Tohmajärven kunnanvaltuuston laatimat perustelut valitukseemme. Niissä sanotaan, että kaikissa kuntaliitosvaihtoehdoissa Tohmajärvestä tulisi reuna-aluetta ja tohmajärveläisten päätösvalta omiin asioihin ja alueen kehittämiseen menisi ja että näistä syistä kuntaliitosselvityksiin ei lähdetä.
Vastineen tekee mielenkiintoiseksi se, että ensimmäinen kohta aloitteessamme kuului kysyä, onko Joensuulla kiinnostusta yhteistyöhön. Emme sitä kiinnostaako heitä kuntaliitos.
Semmoista on kuntapolitiikka. Hyvää päivää kirvesvartta.
Nyt voi kysyä samalta valtuustolta, kun n.70% kunnan toiminnasta ja taloudesta sekä henkilökunnasta rapiat 150 ihmistä siirtyy Kiteen liikelaitokselle, mutta perushallinto ja itsenäisyys pysyvät, ovatko onnistuneet kehittämään kunnan aluetta.
Tämmöistä peliä on kunnallispolitiikka. Jotkut siitä hyötyvät, jopa saavat elantonsa ja pystyvät järjestelemään työtehtävänsäkin tahtonsa mukaan.
Perhana, ei meikäläistä lyö leiville tämä yhteisten asioiden hoito.
torstai 28. elokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti