Olen ottanut tavakseni informoida tekemisistäni luottamushenkilönä. Siksi alempana julkaisen tekemäni valituksen seurakunnan maakaupasta.
Kirkkohallituksen virastokollegio kahdeksan sivuisen selitysosan jälkeen tehnyt valituksesta hylkäävän päätöksen. Päätöstä seurasi oikaisuvaatimusohje.
Asia ei kohdaltani etene enempää. Kysymys oli kaupasta, jonka hinnan muodostuksesta ja tavasta määritellä "yhteisen" omaisuuden luovutus yhteisöltä yksityiselle aiheutti valituksen.
Vähemmällä melskaamisella olisi päästy, jos kauppa-asia olisi käsitelty uudelleen kirkkovaltuustossa ilman turhaa valituskierrosta. Siitähän valituksessa oli kysymys, niin kuin valituksesta voi todeta.
Tulkoon tässäkin todettua, että tiedän niin kirkko- kuin kunnanvaltuustojen suvereenin vallankäytön, eikä sitä vastaan valituksia kannata tehdäkään. Valitusten tarkoitus on pitää niin virkamiehiä kuin valtuutettujakin hereillä.
Tohmajärven kirkkovaltuusto päätti, että 5,50 euroa/m2 on sopivampi hinta kuin toisen ulkopuolisen arvioijan ja kiinteistö- ja ympäristötyönjohtokunnan esittämä yksimielinen 9,50 euron hinta neliömetriltä.
Siinä tanner tömisee kun kaksi rikasta tekee kauppaa. Siinä vähäpätöinen luottamusmies jää kyytipojaksi yrittäessään soklata välissä.
Tohmajärveläisenä olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Niin myös osuuteeni asian hoidossa.
perjantai 22. elokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti