maanantai 3. joulukuuta 2007

Lupaus on täytettävä

Edellisessä jutussani lupasin julkaista päätösehdotuksen, kun ko. pykälä saa lainvoiman. Nyt kävi kuitenkin niin onnellisesti, että pitkän purinan jälkee esittelijä suostui lopulta muuttamaan päätösehdotustaan niin, että asiaa voitiin lähestyä muulta kantilta.
Niinpä seuraavassa voitte lukea päätösehdotuksen, joka muutettiin:
PÄÄTÖSEHDOTUS: KUNNANHALLITUS ESITTÄÄ, ETTÄ VALTUUSTO HYVÄKSYY SEUTUVALTUUSTOLTA TULEVAN ESITYKSEN.

Päätösehdotuksessa on se pieni ongelma, että enempää esittelijä kuin kunnanhallituskaan eivät tienneet mitä seutuvaltuusto valtuustolle päätettäväksi esittää. Sen kokous kun on vasta kahdenviikon päästä. Kolme ja puolituntia ennen valtuuston kokousta.
Toinen ongelma voi olla myös, mikä on seutuvaltuuston esittelyoikeus kunnanhallitukselle. Hallitus voi päättää asioista vain kunnanjohtajan tai puheenjohtajansa esittelystä.
Ymmärtääkseni, jos päätösehdotus olisi hyväksytty esitetyssä muodossa, se ainakin minun käsityksen mukaan olisi tiennyt esittelijän luopumista valmisteluvelvollisuudesta ja esittelyoikeudestaan ja hallituksen luopumista päätöksentekooikeudestaan.
Mikä olisi puolestaan tiennyt taas yhtä uutta päätöksentekokulttuuria tohmajärveläisessä kunnalliselämässä. Mikä puolestaan olisi ollut vahvassa ristiriidassa kuntalain kanssa.
Tohmajärvellä on nyt sellainen vauhti päällä muutamalla virkamiehellä ja luottamushenkilöllä, ettei jarruja taida löytyä mistään.
Tulkaa kuntalaiset kuuntelemaan valtuuston kokouksien kulkua. Valtuuston kokoukset ovat julkisia ja kuntalaiset ovat sinne tervetulleita. Ei tarvitse tyytyä lehtikirjoituksiin.

Ei kommentteja: