sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Nimilistat vastaan kuntademokratia....

Tohmajärvellä höyrytään järven kunnostuksesta. Kerätään nimilistaa hankkeen puolesta. Tietämättä mitä se sisältää? Mitä 0,7 miljoonalla saadaan aikaan? Se on tiedossa, ettei se riitä järven kuntoon saattamiseksi. Viisi vuotta sitten oli arvio muistaakseni 1,15 milj. euroa.
Juuri suunnitelman puutteeseen valtuutetut perustivat mielipiteensä. Ei heistä kukaan vastustanut järven kunnostamista. Valtuusto toimi vastuullisesti. Rahan vastaanotto on helppoa, mutta käyttö vaatii harkintaa.
Mitä nimilistalla saadaan aikaa, on vielä tietämättömissä. Mielestäni ei mitään, ellei tehdä ensin suunnitelmaaa mitä rahalla aiotaan tehdä ja mitä on mahdollista saada aikaan.
Nimilistat tässä tapauksessa ovat oikeastaan rätti kunnallista demokratiaa vastaan. Asia, joka on päätetty valtuustossa ei kaipaa nimilistoja. Joku luottamushenkilö tai kunnanjohtaja olisi saanut asian uudelleeen vireille. Nimilistoja voidaan ja pitää kerätä uusien asioiden tiimoilta, joita ei muuten aiemmin ole saatu kunnalliseen käsittelyyn. Nimen paneminen listaan nyt kerätyllä tiedoilla ja tavalla osoittaa, ettei nimensä kirjoittaja välttämättä tiedä kyseisestä asiasta riittävästi.
******
Miksi kukaan ei pane alulle nimen keräystä Niiralan "kauppakeskuksen" hankinnan puolesta tai vastaan. Senkin päätöksen ovat valtuutetut tehneet. Onneksi ehdollisena.
Kunnan rahaa palaa kauppakeskukseen, jos pääsee toteutukseen saakka. On lapsellista ajatella, että siitä olisi mitään hyötyä kunnalle.
******
Polvijärvellä valitetaan kunnanjohtajan valintaprosessista. Jotkut ovat ehtineet paheksua valitusta.
Valitus koskee prosessia, jota noudatettiin valinnassa. Tarkemmin valitus koski muotoseikkaa. Jos ilmoitetaan pätevyysvaatimuksessa mitä hakijalta edellytetään, on ne asiat otettava huomioon henkilöä valittaessa. Polvijärvellä ei näin ilmeisesti menetelty.
Muotoseikat ovat ohjeeksi laitettu, miten pitää asioita hoitaa. Muuten oltaisiin sekasorto tilanteessa. Muotoseikat ovat ohjeeksi ja vaatimukseksi asetettu yhteisistä asioista päätettäessä ja toimiessa. Liikennemerkkien ja mukaanhan me tielläkin liikutaan. No, eivät kaikki, mutta rikkomuksesta tulee yleensä huomautus tai rangaistus. Niin, tai menee henki.

1 kommentti:

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

pikkukunnissa ei käytetä kovinkaan innokkaasti lainopillista palvelua. hakuprosessit ovat epämääräisyydessään vain jäävuoren huippu. joskus käy kuin polvijärvellä, ilmoitetaan kriteerit mutta niitä ei huomioida valinnassa. joskus niin että kriteeristöä ei ilmoiteta ollenkaan hakuprosessissa, mutta niitä kehitetään sitten myöhemmin valintaprosessissa tarpeen mukaan omasta päästä. suurissa yksiköissä tämmöinen sooloilu olisi vaikeaa. tämäkin puoltaa käsitystä kuntaliitosten merkityksestä verorahojen säästämistalkoissa.