sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Korjaanko? En korjaa. No, korjaan

Tiedän, ettei toisten lehtikirjoituksiin ole viisasta puuttua. Viimeisessä Koti-Karjalassa oli kuitenkin pari juttua, jotka välillisesti koskettivat minua. Mielipidettäni olisi pitänyt tarjota lehteen, mutta kun epäilen, että sitä tuskin julkaistaisiin, niin tyydyn asia raaputtamaan tähän.
*****
Papin pakinaa otsikolla "Kolmen kirkon johtajia Tohmajärvellä" ei ole mennyt ihan putkeen. Siinä Erkki Lintunen esittelee pappeja.
Risto Tapani Jääskeläinen, myöhemmin Ambrosius, syntynyt Tohmajärvellä 10.8.1945. On ilmeisesti ok.
Samassa esittelyssä esiin putkahtava Ilkka Jääskeläistä en tunnista tohmajärveläiseksi. En varsinkaan papiksi. Ilkka Jääskeläinen s. 10.11.1979 tunnetaan entisenä iskelmälaulajana. Nykyisin hän laulanee gospelia Helluntaiseurakunnassa.
Huomiotta Erkki Lintuselta on jäänyt Juhani Jääskeläinen (6.8.1907 - 9.12.1988) Hän toimi pappina Tohmajärvellä ja oli muutenkin ehkä tavallisen kansalaisen silmissä tutumpi kuin toiset jutussa huomiota saaneet korkeaksi oppineet.
Ja loppuun se henkilökohtainen kosketukseni pappi Juhani Jääskeläiseen. Hän risti minut. Äitini kertoi, että hän ehdotti papille nimekseni Henryä. Pappi oli ehdottanut, että Veijo on sopivampi nimi ja niin minusta tuli Veijo.
*****
Riitta Havukaisen juttuun "Kemien tiennimissä tohmajärveläisiä ihmisiä" tuon muutaman kokemuspohjaisen lisäyksen. Juttu on kokonaisuudessaan hyvä. Sopii paremmin paikallislehteen kuin esim. minun räpellykseni, jotka on leimattu uhkaksi maatalomajoitukselle.
Nykyisen Kauppakadun alkuperäisistä yrittäjäkauppiaista on jäänyt pois Toivo Viherto. Hänellä oli kioski ja limonaditehdas nykyisellä Kauppakadulla. Myöhemmin Viherto rakensi kaupan, jossa pitkään toimi Valtosen silmälasiliike. Onnettomissa olosuhteissa kauppa yritti palaa, mutta väärin sammutettuna onnistuttiin pelastamaan tulelta. Tässä vaiheessa Viherto siirtyi takaisin kioskiyrittäjäksi. Han harrasti siinä sivussa kiinteistö- ja kodinkonekauppaa.
******
Enemmän kuin kenraali tai juustolan pito kosketti monea Ilmi Oesch. Hän oli kansakoulun opettajani minulle ja monelle muulle Kemiessä. Topakka ja kurin hyvin pitänyt opettajamme.
Hän ymmärsi jo silloin, ettei suutarin Anterosta ja minusta tule laulajaa. Niinpä laulutunnit meillä Anteron kanssa meni puun kantamisessa luokkiin ja koulukeittolaan.
Rintava jalkaisena ei opettajamme saanut kalosseja jalkaansa ilman apuani. Luulen senkin, ainakin vähän vaikuttaneen numeroihini.
******
Teitten nimien osalta palaan asiaan tuota tuonnempana. Ettei lukijaa tulisi liikaa kerralla vaivattua.

2 kommenttia:

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

odottelen paikallislehden palstoille laajaa artikkelia tohmajärven ikiomasta tytöstä katri-helenasta. kovin vähän on hänestä kirjoiteltu. juttuteemoja riittänee, hänethän voitanee lukea myös hengelliseen eliittiin taide-eliitin ohella... uskoisin, ettei nimissäkään tule samanlaisia sekaannuksia kuin näiden perinteisten pappiskokelaiden kohdalla.

ps. veijo - jos kirjoitat katrista, älä mainitse seurakuntaa: voidaan menettää loputkin viraston palveluajoista ;)

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Katsotaan nyt millaiset pippalot kunta järjestää ensi kesänä kun Katri Helena täyttää 70vuotta.
Seurakunnan vapauduttua luottamustehtävien osalta minusta, näyttää kirjoitettavaa tulevan enemmän kuin kohtuullista. Esimerkiksi kysymykseen voi tulla seurakunnan mukaan tulo Katri Helenan käyttöön kirkkomainoksissa.