sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Juhannus kuulumisia

Oli hieno juhannus. Ei ollut pakko olla hauskaa. Vietettiin pyhät vaimon kanssa kahdestaan. Ennen vanhaan, kun paikalla oli lapsia, lapsenlapsia, vieraita ja heidän vieraitaan saattoi syntyä paniikkia. Oliko kaikilla hyvä tai edes siedettävää. Piti koettaa huomioida jokaisen tarpeet ja tarpeettomat tarpeet. Parhaimmillaan tai pahimmillaan taisi mökin pihassa temmeltää viisitoistakin enemmän tai vähemmän vierasta.
Se on aika aikansa kutakin. Silloin oli hauskaa ja nyt on hauskaa jo pienemmällä porukalla. Jos se tästään supistuu, niin tuskin lysti lisääntyy.
******
Aattona kävin Kemiessä. Mitä lie ollut asiaa. Apteekista ostin sydänystävällistä aspiriiniä. Taitaa olla mainosmiesten keksimä lisänimi asperiinille. Vasta kolmannella yrityksellä sain ostoksen suoritettu. Apteekissa oli semmonen kymmenen ihmisen jono. Kaikille ei riittänyt istuinta odotukseen. Kävin välillä muilla asioilla. Sairasta porukkaa vai lienevätkö muutkin vain olleet täydentämässä kotiapteekkiaan juhannusta varten. Minä olin.
Aspiriini pakkaus on aloittamatta. Ei sitä yksinään näytä saavan edes päätään kipiäksi. Vaimosta ei ole ollut ikinä juhannuskaveriksi siinä mielessä. Hyvä näin. Terveisiä Mikko Lappalaiselle. Luin lehdestä hänen kannanottonsa juomien käyttöön yleensä ja juhannuksena erikoisesti. Kukako on Mikko. No, pappipa tietenkin.
*****
Kahta katiskaa olen liottanut Tohmajärvessä. Ovat Veke-merkkisiä. Viime päivinä on katiskoihin eksynyt vain pieniä ahvenia. Olen kaatanut takaisin järveen. Kerran viikossa eksyy pyydykseen joko kuha tai hauki. Kuhan otan, jos on kohtuu kokoinen. Haukea en ota kuin tosi kalanälkään. Suurta haukea en ollenkaan. Siinä on Sernopyliä.
Taidan olla jollain tavoin tolkussaan oleva, pitkäaikaisin kalastaja, joka kalastaa Tohmajärvestä. Eihän minun kalastus ole kuin katiskapyyntiä, mutta veneestä sekin on tehtävä.
Silmissä on lääkärinkin mukaan näköä sen verran, etten valkoista keppiä tai opaskoiraa tarvitse. Näillä näköelimillä voi todeta, että elkäähän intoilko sen yleisen uimarannan rakentamisen kanssa.

Ei kommentteja: