lauantai 5. tammikuuta 2008

Härkäviikot alkavat

Ennen vanhaan loppiainen tiesi ylimääräisten pyhien eli vapaa päivien loppumista. Piti ryhtyä keskittymään työntekoon. Työttömyyttähän ei juuri ennen ollut, tai siitä ei ainakaan puhuttu.
Tämmöisen kotipalstan pitäjälle ei paljon eroa ole onko pyhä vai arki.
Lehtiä lukiessa ja ajatuksiaan silloin tällöin naputellessa menevät ajatukset ja askareet samaan nyyttiin.
* * *
Koti-Karjalan "Lukijan porinat" palstalla kokoomuksen pitkäaikainen kunnanvaltuutettu Pentti Holopainen toi kiitettävällä rehellisyydellä esiin sen mitä kunnallispolitiikassa on tuloillaan. Hän näki parhaat kunnallispoliittiset päätökset tehtävän pikku seuroissa ja seminaareissa, poissa kuntalaisten näkyviltä ja valtuustojen käsittelyistä. Hyväksi esimerkiksi hän otti meneillään olevan Sote - hankkeen.
Valitettavasti edustan hänen näkökantansa suhteen vastakkaista näkökulmaa. Niin kauan kuin veroilla kerätään kuntalaisilta varat palveluihin, ovat asiat julkisia ja niistä ovat vastuussa kuntalaisten valitsemat luottamushenkilöt.
Sote toteutuessaan tukee Holopaisen näkemystä ja on uhka keski-karjalaisen demokraattisen päätöksenteon toteutumiselle. Mutta pyrkiminen päätösten teon salailuun, virkamiesvaltaan ja kaiken yksityistämiseen, voi johtaa yhteiskunnan romahtamiseen. Yhteiskuntaa, joka ei huolehdi vähempiosasista, ei ole oikeutusta kutsumaan itseään yhteiskunnaksi.
Minun ajatusmaailmasta katsottuna näyttää ihmeelliseltä, että pitkään valtuutossa olleena henkilönä ja vieläpä itse sinne pyrkineenä Holopainen väheksyy valtuutetun asemaa yhteisten asioiden hoidossa. Onko tämä tunnustus siitä, että hän on itse tehnyt parhaat saavutuksensa kunnallispolitiikssa hämärissä kapineteissa? Mielenkiintoiseksi asian tekee seurata onko Holopainen ehdokkaana seuraavissa kunnallisvaaleissa.
Mopoja karkailee silloin tällöin itse kultakin. Onko Holopaisen mopo myös karkuteillä?
* * *
Joensuun seudun kuntaliitosselvitys maksoi 58000 euroa. Keski-Karjalan Sote on kustantanut konsulttikuluja vuodessa jo yli kolmesataatuhatta 300000 euroa.
Palvelut yhtyvät Joensuussa ja porkkanarat sitä tukevat.
Palvelut yhtyvät Keski-Karjalan sotessa, mutta porkkanarahat jäävät saamatta.
Mämmöistä tulevaisuutta ajavat kunnanjohtajat näille seuduille.
* * *
Maaherra Pirjo Ala-Kapee- Hakulinen ei syyttä ollut huolissaan alueensa tulevaisuudesta uuden vuoden puheessaan.
Hän sanoi, että palvelut voivat heiketä terveys- ja vanhuspalveluja järjesteltäessä ja kustannukset voivat kuitenkin nousta.
Hän pelkäsi kunnista tulevan pelkkiä tilauskeskuksia. Samalla hallintokustannukset saattavat nousta.
Näitä samoja asioita on syytä pelätä erityisesti Keski-Karjalassa. Kuka ryhtyy todella kysymään mitä täällä ollaan tekemässä.

Ei kommentteja: