torstai 24. tammikuuta 2008

Elon mainingit korkeina käyvät

Ensiksi on sanottava kiitokset saamastani palautteesta. Sitä on tullut kuin lunta tupaan. Toisin sanoen olen huomioinut palautteen. Niin kiittävän kuin ohjaavankin. En sano moittivan. Kirjoittajalle moite on yhtä tärkeä kuin kiitos. Palautteesta huomaa lukeeko kukaan kirjoituksia.
Tällainen nettipalstan pitäjä kun elää siitä tiedosta, lukeeko kukaan sepustuksia.
Voin tässä ilmoittaa, että kirjoittaminen jatkuu.
* * *
Mielenkiinnolla olen seurannut myös toisten kirjoituksia. Kuinkas muuten.
Erityisesti Karjalaisen nettimielipidepalstalla on ollut vipinää. Kuuluisasta sotestakin on karkean laskentani mukaan ollut jo yli 600 mielipidettä. Ja kirjoittelu jatkuu.
Ihmettelen miksi paikallislehdet Koti-Karjala ja Uutisalasin ovat ottaneet sivustaseuraajan roolin sote-asiaan. Onhan se sentään vuosisadan tärkein muutos kuntalaisten elämässä. Oli lopputulos mikä hyvänsä.
Kuntien- ja kaupunginjohtajien suorastaan piilottelun soteen ymmärrän. Kysymyksessähän ovat asiat, jotka suoraan vaikuttavat heidän tulevaan asemaansa. Tavallaan heidän pitäisikin olla jäävejä vetämään sote-asioita. Tai heidän tulisi kuulla enemmän valtuutettuja ja ottaa heidän mielipiteensä huomioon. Esim. Tohmajärvellä puolet valtuutetuista on pidetty tarkoituksella sivussa ja loppuja on ohjattu ylhäältä päin.
* * *
Sanoisinko, että "ulkoparlamenttaalista" osallistumista Keski-Karjalan asioihin on ollut havaittavissa.
Melkoisen mylläkän Karjalaisen nettipalstalle aiheutti kannanotollaan Kuntaliiton kehitysjohtaja Kaija Majoinen. Hän kiitti kunnanjohtaja Olli Riikosta erinomaisesta valmistelutyöstä sote-asiassa. Samalla hän otti voimakkaasti kantaa Tohmajärven kunnanvaltuuston tekemään päätökseen lisätä yksi vuosi Soten alkamisajankohtaan. Hän näki lisäajan tarpeettomana.
Erästä aikaisempaa tapahtumaa siteeraten hän sanoi myöhemmin esiintulonsa tapahtuneen "ennalta tilaamatta ja omasta tahdostaan."
Lukijalle tulkoon tiedoksi Kaija Majoisen olevan Matti Majoisen sisko. Matti Majoinen on puolestaan keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja ja liputtaa voimakkaasti nopeaa siirtymistä soten toteuttamiseen.
Olen pohtinut Kaija Majoisen asemaa hänen kannanotolleen julkisuudessa. Kuntaliitto on kuntien yhteinen järjestö ohjaamaan ja opastamaan kunnallisen päätöksenteon tehokasta ja demokraattista toteutumista.
Majoinen on väitöskirjassaan paneutunut mielestäni erinomaisesti valtuustojen tehtäviin ja päätösvaltaan. Juuri siihen mitä Tohmajärven valtuustokin tekemässään lisäaikapäätöksessä toteutti.
Oliko Kaija Majoisen mielenilmaus sopusoinnussa "teorian" ja käytännön välillä? Vai ohjasiko sitä joku muu tavoite? En tiedä kun olen oppimaton.
Miettinyt olen myös sitä, tekikö juuri nyt esiin tuotu mielipide Kaija Majoisesta jäävin jutkijana ja ohjaajana mahdollisesti Keski-Karjalan terveys- ja sosiaalialan asioiden myöhempään käsittelyyn? En tiedä, kun olen oppimaton.
* * *
Tänään on Puavon päivä. Vanhat sanovat talven olevan puolessa välissä Puavona. Tiijä häntä. Ainakaan miusta tuntuu, jotta talavi ei oo kahtena viime vuonna vielä alakanakaan. Eukkokultakaan ei nuku kunnolla. Mitä häntä 14 tuntii yössä. Ja yskii vielä.

1 kommentti:

Reino Löppönen kirjoitti...

Hyvää Paavon päivää!

"Elon mainingit korkeana käyvät"

Kerrot, että Karjalaisen mielipidesivuilla on ollut vipinää. Sen on kyllä voinnut huomata, taitaa olla monet niistä sinun kirjoittamia. Tyyli on sama kuin mökkiläisen ja taavin.
Ihmettelen kovasti kannanottoasi, ettei meidän paikallislehdet muka olisi ottaneet kantaa näihin asiohin. Ne voit kyllä lukea viikon 4:n numeroissa. Toivoisin Sinulta ja koko demariryhmältä sitä, että yhdessätuumin voisimme miettiä ratkaisuja joita tämä valtiovallan päätös kuntien yhteistyön tiivistymisestä merkitsee alueellamme.

T. Reino