9 §. Kauppakadun ja Kirkkotien alkuosan nimeäminen epävirallisesti Katri Helenan raitiksi.
Käsittely alkoi klo 18,35 ja päätyi klo 20,30.
Puheenvuoroja käytettiin 46 kpl. (päällepuhumiset päälle)
Ensimmäisenä kunnanjohtaja Olli Riikonen piti esittely- ja selittely puheenvuoron, joka kesti 20 minuuttia.
Riikonen ihmetteli korostetusti miten hallituksen hyvää tarkoittava osoitteiden muutos sai ihmiset sitä vastustamaan. Puheensa lopussa Riikonen toi esiin suunnitelmat Katri Helenan elämäntyönäyttelyn suunnitelmista ja juhlakoinsertista. Konserttiin kunnanjohtaja arvioi sopivan istumapaikat 1000 henkilölle.
Henkilökohtaisesti arvioisin istumapaikat rajoittuvan kesäteatterissa 500 ja jo sekin määrä saisi parkkipaikat loppumaan läheltä teatteria. Poliisi ja turvallisuusviranomaiset katsastavat yleisötapahtumapaikat omilla kriteereillään. Kustannukset kunnalle konsertista olen kuullut nousevan 15000 euroon.
Seuraavassa lyhyt otanta valtuutettujen puheenvuoroista:
Hallituksen puheenjohtaja Marketta Sairanen tuki kunnanjohtajaa sanomalla, ettei Riikonen ole yksin syyllinen tapahtumiin.
Matti Kuittisen ryhmäpuheenvuorossa kuultiin Junnu Vainion kirjoittamat sanat lauluun; Minne tuuli tytön kuljettaa...j.n.e.
Jouni Martiskin ryhmäpuheenvuorossaan antoi vapaat kädet ryhmäläisilleen.
Vesa Väistö totesi oman ryhmänsä kantana, että ollaan erimielisiä.
Vilja Laurila jätti pitkän kirjallisen vastaesityksen hallituksen päätösesitykseen, jossa esitettiin pantavan alkuun virallinen osoitemuuosprosessi kaava järjestelyin. Samalla olisi pitänyt toteuttaa ensikesänä epävirallinen raittisuunnitelma nyt esitetyssä muodossa. Myöhemmässä puheenvuorossaan Laurila muutti vastaesitystään niin, että siitä poistettiin sana; KAAVAPROSESSI. Keskustelun jatkuessa Laurila ilmoitti olevansa valmis kirjoittamaan vastaesityksensa kokonaan uudestaan niin, että ensin toteutettaisiin epävirallinenosuus ja sitten virallinen. Mielipiteilleen Vilja Laurila kertoi saaneensa vain positiivista palautetta. Valtuutetuilta ei puheenvuorojen perusteella kannatusta kuitenkaan tullut kaikilta.
Reino Löppönen puheenvuorossaan tuki Laurilaa. Hän sanoi Kemien yrittäjiä pieneksi ryhmäksi, joka ohjaa toimintaa. unohtaen syrjäkylien yrittäjät. Reino Löppönen totesi hallituksen äänen painavammaksi kuin yrittäjien.
Tommi Pesonen tiesi kertoa, että yhdeksän kymmenestä kannattaa virallista kadun ja tien nimenmuutosta.
Mervi Venäläinen kertoi liikkuvansa piireissä, joissa kannatetaan virallista osoitteen muutosta. ( Mervi liikkuu näköjään muissakin kuin demaripiireissä)
Rami Ripatti kertoi, ettei ymmärrä koko asiaa ja häntä hikoiluttaa kainaloista. Rami kysyi onko se median synnyttämää.
Vuokko Väistö otti vastaan saamansa kritiikin tekemästään päätöksestä ja olleensa tarkkaamaton hallinto- ja kuntalainmääräyksistä asian kulkuun.
Muut puheenvuorot olivat pohtivia, kysyviä, ihmetteleviä ja kaikkea siltä väliltä. Kuitenkin hallituksen tekemää päätösehdotusta kannattavia.
Olli Riikonen käytti aloituspuheenvuoronsa lisäksi 3 puheenvuoroa, joissa hän selitti, käänsi ja väänsi vaihtoehtoja Vilja Laurilan ja itse tekemänsä hallituksen esityksen välillä. Kunnanjohtajan esitykset tuntuivat vemputukselta Laurilan esitystä epäsuorasti puoltaen. Jotkut valtuutetut näkivät Riikosen puheenvuorot ohjailuksi miten valtuutettujen tulisi toimia.
Lopputulos oli, että hallituksen esitys epävirallisesta Katri Helenan raitista voitti Vilja Laurilan tekemän vastaesityksen äänin 19 - 8.
Kommentti: Järki voitti. Vilja Laurilan esityksen voitto olisi vienyt suolle, josta ei olisi kenkien kastumatta ketkään päässeet kuiville. Ei esityksen tekijät kuin sen vastustajatkaan.
Suosittelen tutustumista hallinto- ja kuntalakiin ja muistamaan kenen asioita virka- ja luottamushenkilöt ovat hoitamassa. Samalla voisivat kokoukset lyhetä.
tiistai 20. toukokuuta 2014
maanantai 19. toukokuuta 2014
VALTUUSO SEKAISIN KATRI HELENASTA
Seuraavassa lyhyt näkemys lehteriltä Tohmajärven kunnanvaltuuston kokouksesta 19.5.2014.
Kokous alkoi klo 16,00 ja päättyi klo 20,40.
4§. Kannusjärven ranta-asemakaavan hyväksyminen.
1 puheenvoro.
5§. Tohmajärven kunnan riskien hallinnan ja sisäisten valvonnan perusteet.
7 puheenvuoroa. Korostettiin valvontaa. Tasapuolista käytäntöä perinnässä. Tarkastuslautakunnan valvontaa. ym.
6§. Vuokra-asuminen - nykytila ja tulevaisuus.
17 puheenvuoroa. Kehuttiin ja kiitettiin tehtyä selvitystä. Tyhjät huonokuntoiset asunnot Värtsilässä puhuttivat. Nähtiin asuntoyhtiöissä fuusion tarvetta. Asuntoja on esim. Värtsilässä tyhjillään, mutta kun ei ole asuntoihin tulossa vuokralaisia ei asuntoja turhaan remontoida. Kemien tilanne hyvä.
7§. Valtuustoaloite ongelmajätepisteen siirtämisestä teollisuusalueelle SER-keräyspisteen yhteyteen.
33 puheenvuoroa. Puheenvuorot käsittelivät asiaa ja sen vierestä. Aloite oli tuntematon eräille, vaikka aloite oli vuodelta 2011.
Puhuttiin paloriskistä, jota ei toisten mielestä ollut. Tommi Pesonen esitti asian siirtämistä uudelleen valmisteluun. Jukka Haaranen ehätti sitä vastustamaan ja heti perään Vesa Väistö kannattamaan. Oikea menettely kokouksessa olisi tullut päättää jatketaanko käsittelyä vai siirretäänkö. Mielestäni Pesosen esitys oli puhdas siirtoesitys. Asia jatkui kuitenkin puheenvuoroilla.
Välillä pidettiin 10 minuutin tauko, joka jäi puheenjohtajalta kopauttamatta. Aloitus osui oikeaan.
Nykyiselle huotamoyrittäjälle maksetaan ongelmajätepisteestä 750 euroa kuukaudessa ja vuokraa maasta 82,50 euroa/kk.
Puhuttiin jätekonteista, ympäristöluvista ja kaikesta muusta vanhaan koiraverosysteemiin.
Lopulta äänestettiin. Haarasen jatketaan käsittelyä 5 ääntä
Pesosen siirretään 22 ääntä
Sitten äänestettiin Hallituksen esitys 14 ääntä
Pesosen siisto 13 ääntä
Lopputulemaksi tuli, että ongelmajäteaseman siirtoa teollisuusalueelle jatketaan.
Kommenttini on. Ei kunniaksi taustatyöstä virkahenkilöille eikä asian käsittelystä valtuustolle. Demokratia toimi kuitenkin tällaisessakin tapauksessa.
8§. Varajäsenen nimeäminen Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan alaiseen ympäristöterveydenhuollon jaostoon.
Ei yhtään puheenvuoroa. Edellytti kuitenkin varapuheenjohtajan astumista kokouksen johtoon koska valituksi tuli valtuusto puheenjohtaja Antero Nenonen.
Tässä vaiheessa blogin kirjoittaja pitää tauon. On syötävä ja edessä on kaikkia niin kiinnostava Katri Helena.
Palaan asiaan kohta.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Mitä maksaa ja kuka Katri Helenan viulut?
Sivusilmällä on vilkaissut Tohmajärven kunnanhallituksen ja valtuuston kokousten esityslistoja. Silloin kun siihen on annettu riittävä aika tutustua. Viime aikoina muidenkin kuin minun mielenkiinto on asialistoissa osunut Katri Helena, uskaltaisiko sanoa, sekoiluun.
Katri Helena on mielestäni suhtautunut asiaan, niin kuin esiintyvän laulajan kuuluu. Vika, että intohimot tohmajärvellä katu- ja tienimistä on ryöpsähtänyt valloilleen, ei ole hänen. Kyllä ne kuteet ja loimet ovat tohmajärveläisten päättäjien.
*****
Arvostan Katri Helenaa ihmisenä ja hyvänä laulajana. En kuitenkaan sillä painolla, jolla kunnanhallitus Katri Helenasta puhuu. Hallitus toteaa Katri Helenan olevan tohmajärveläinen merkkihenkilö. Kunpa olisikin. Hän ei ole ikävä kyllä tohmajärveläinen, mutta merkkihenkilö kyllä. Syntyisin hän on tohmajärveläinen. Asuinpaikka ja syntymäpaikka on Suomessa tähän asti merkitty erikseen.
Katri Helenan elämäntyönäyttely uskoakseni keskittynee hänen levyihinsä. Jos näyttelypaikalle saadaan soimaan tauotta näyttelyn aukioloajan Katri Helenan levyt, uskoisin sillä olevan yleisöön menevää kiinnostusta.
******
Kunnanvaltuuston esityslistalta en löytänyt konserttiin ja tiejärjestelyihin kuuluvia kustannuksia. En myöskään hallituksen esityslistalta. Merkittävä puute mielestäni. Ei myöskään ole tiedossa kuka Katri Helenan konsertista on kunnan puolesta tehnyt sopimuksen ja milloin?
Ilmaiskonsertiksi ei tapahtumaa voi mainostaa. Katri Helena esiintyy rahasta ja kunta maksaa. Kuinka paljon? Hevosmiesten tietotoimistosta on välitetty tieto konsertin maksavan 20000 euroa. Tiedä häntä? Kesäteatteriin mahtunee n. 500 kuulijaa. Se tietäisi, että jokaisesta kuulijan lipusta kunta maksaa 40 / ihminen. Melkoinen maksu ihmistä kohti. Ja montako paikalle pääsee tohmajärveläisiä ja miten liput jaetaan oikeille ihmisille? Viimeksi kun Katri Helena konsertoi tohmajärvellä kunnanjohtaja vastasi sopimuksista ja kutsuista ketä paikalle oli oikeutettu. Kunta maksoi silloinkin viulut.
Opasteviitoitus, kyltit ja valopylväsliput maksavat nekin nelinumeroisen luvun. Mikä on ensimmäinen numero selvinnee aikanaan. Nykyisillä esityslistoilla piikki on auki.
Minusta tuntuu, ettei kaikki kivet ole vielä käännetty tästä pellosta. Kahotaan, kahotaan mittee vielä tulloo.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Esitetty Tohmajärven evl. seurakunn.valtuustossa
Minulta on kyselty millä valtuuksilla mielipiteitäni esitän. Kohdaltani vastasin kyselyihin alla olevalla tiedotteella eilisessä kirkkovaltuuston kokouksessa. Tiedotteen sain lukea, mutta puheenjohtajan "tulkinnan" jälkeen en enää saanut puheenvuoroa. Eikä sitä saaneeet toisetkaan.
Tiedote
valtuutetuille 12.5.2014.
Veijo
Tuunanen. Valtuuston jäsen; Kiinteistö- ja ympäristötyön johtokunnan
puheenjohtaja.
Perustehtävä:
Tohmajärven
seurakunnan perustehtävä on olla lämmin hengellinen koti, jossa rakkaus, armo,
usko ja toivo on tarjolla.
Visio:
Jeesuksen
sovitustyö; erilaisuutta hyväksyvä; henkilöstö, hallinto ja talous
tasapainossa; avoin, yhteistyökykyinen.
Yllä oleva
teksti on kirkkoherra Mikko Lappalaisen. Katsoin tietokirjasta mitä visio
tarkoittaa. Visio = harhanäky, hallusinaatio, ilmestys. ( myöhemmin sanaa on
ryhdytty käyttämään kuvaamaan tulevaisuuden suunnitelmaa)
Seurakunnassa
toimivat henkilöt voitaisiin jakaa myös virka- ja luottamushenkilöihin. Kuten
tiedossa on, olen julkisuudessa asettanut kyseenalaiseksi Kauppakadun ja Kirkkotien
nimen muuttamisen. Kantani olen myös julkisuudessa perustellut.
Toiminnalleni
pyynnöstäni huolimatta en ole saanut tukea tohmajärveläiseltä papistolta enkä
seurakunnan johtavilta luottamushenkilöiltä. Osa papistosta on nähnyt
toimintani puoluepoliittisena tai uskontokuntaisena. Tulkoon tässä tietoon,
etten ole, enkä koskaan ole ollut minkään poliittisen puolueen tai
uskontokunnan jäsen evl. seurakuntaa lukuun ottamatta.
On myös
kyselty oikeuttani käyttää seurakunnassa luottamustehtävääni kuvaava titteliä
allekirjoitukseni yhteydessä luottamustehtävän sitä edellyttäessä. Asian
selkeyttämiseksi ilmoitan täten kirkkovaltuustolle käyttäväni
luottamustehtäväni sitä vaatiessa tehtävään kuuluvaa titteliä, aina siihen
saakka kunnes kirkkovaltuusto toisin päättää. Kirkkotien nimen muutosyritys
mielestäni vaati seurakunnan luottamushenkilöiden äänen kuulumista
käyttämälläni tavalla.
Loppuun
sopii kysymys: Missä ovat markkinoinnin rajat?
Veijo Tuunanen
tiistai 13. toukokuuta 2014
Piti tulla markkinointi tapahtuma, tuli farssi.
Eipä enempää asiat taitamattomasti hoidettuna voi mennä pieleen, kuin mitä Katri Helenan raitin kanssa on tapahtunut.
Salailua, yksimielistä päätöstä ja päätöksen purkua. Epävirallista raittia ja mitä lie touhun takana vielä tulossa.
Facepookissa rulettajat vaativat mitä mieleen sattuu. Kunnanjohtajakin on näköjään siiränyt osan osallistumisestaan kunnanjohtoon ruletukseen. Sen voi lukea hänen kirjoituksestaan, jossa hän ohjeistaa rulettajia kääntymään valtuutettujen puoleen, että nämä poistaisivat kunnanjohtajan päätösesityksestä e.p.ä kolme kirjainta eli epävirallisesta tulisi virallinen. Harvinaista toimintaa kunnanjohtajalta.
******
Edellä olevasta voi päätellä, mitä tuleman pitää. Kunnanjohtaja pitää itsepintaisesti kiinni siitä, että ideoimansa Katri Helenan raitti tulisi virallisena nimenmuutoksena Kemieen. Sen hänen rulettaakirjoituksesta saa esiin. Mihin jatkuva kähinä raitista johtaa? Luulen, ettei mihinkään hyvään Tohmajärveä ja tohmajärveläisiä ajatellen. Tuskin Katri Helenakaan tällaisesta asiain hoidosta saa myönteistä mainosta levylleen tai kirjalleen. Farssi yleensä naurattaa, mutta se ei kuulu käsikirjoitukseltaan kunnanjohtajan perustehtäviin. Jo siksikin, että kunnassa luulisi olevan tärkeämpiäkin asioita hoidettaviksi.
Viimeistään nyt kysytään kunnan luottamushenkilöiltä terästöitymistä ja vastuullisia päätöksiä kuntalaisia kohtaan. Kuunnellaanko kuntalaisia vai lähdetäänkö tukemaan kunnanjohtajan ideoimaa markkinointia, joka sekään todellisilta tapahtumiltaan ei perustu tosiasioihin tapahtumapaikkoja ajatellen.
Jos jotain mielenkiintoista raitista voi enää odottaa, on se miten ihminen voi ajaa käärmettä pulloon keinoja kaihtamatta.
Huh, huh!

torstai 8. toukokuuta 2014
Julkaistui Vikko Pohjois-Karjalassa 8.5.-14
Apupuolueen
imagosta on päästävä
Hesari
ehätti otsikoimaan: "SDP on kahden tien risteyksessä." Mitä lie
toimittaja ajatellut? Otsikko on turhan dramaattinen, jos kysymyksessä on SDP:n
puheenjohtaja vaali. Kyllä demarit jatkavat sillä vanhalla Forssan aikaisella
tiellä, eikä sillä tiellä tienhaaroja ole ollut ennenkään. Samaan suuntaan on kuljettu aina. Milloin
nopeammin, milloin hitaammin. Joskus on jouduttu pysähtymään. Joillekin
Galluplukuja seuraaville pysähtyminen on näyttänyt pakittamiselta. Tähän halutaan myös valittavan SDP:n puheenjohtajan saavan
muutosta. Liikettä lisää.
Olipa
yhteisö miten demokraattinen hyvänsä, näyttää se toimiakseen tarvitsevan
johtajan. Puhutaan kukosta tunkiolla, kapteenista laivassa tai isännästä
talossa. Tarvitaan yksi kokoava voimakastahtoinen henkilö johon voimme luottaa
niissä asioissa, joita pidämme tärkeänä. Toiminnallaan johtaja voi hankkia
auktoriteetin, joka lopulta hänestä tekee oikean mitat täyttävän johtajan, jota
kuunnellaan ja seurataan. Johtajuus on muuta kuin nimilappu oven pielessä.
Yhdyn
ajatukseen, jonka mukaan Suomessa on puhaltanut oikeistopuhuri, joka on jo
tehnyt harvennushakkuun SDP:n rakentamalle yhteiselle hyvinvointi palstalle.
Kannatan myös ajatusta palata SDP:n 1980-luvun linjalle. Demareiden pitäisi
kuunnella herkemmällä korvalla mitä mieltä ay-väki on harjoitetusta
politiikasta. Siltä suunnaltahan saatiin eväät aikanaan hyvinvoinnin
rakentamiseen.
Jutta
Urpilaisen ja Antti Rinteen näkemykset näyttävät eniten poikkeavan toisistaan
juuri ay-liikkeen ja SDP:n asemasta suhteessa toisiinsa. Urpilainen näkee SDP:n
olevan ylemmällä tasolla hoitamassa yhteiskunnan kokonaisetua ja ay:n hoitavan
vain edunvalvojan tehtäviä. Näyttää kuin
Urpilainen "pelkäisi" ay-liikkeen voimistumista tässä
valtajakautumassa. Kysyä sopii mitä siitä seuraa, jos ay-liike ja SDP
loittonevat toisistaan? Kyllä ay-liike näyttää muillekin puolueille kelpaavan.
Sinnehän on jo tunkua.
Kuten edellä
olevasta voi päätellä sympatiseeraan ammattijärjestöjen puolesta. Sitä kautta
ovat aikaisemmin tulleet lähes kaikki merkittävimmät demaripoliitikot. Ja
toivottavasti tulevat edelleenkin. AY-liikkeessä toimitaan pitkäjännitteisesti,
jossa koulutuksella ja järjestötoiminnan opetuksella on merkittävä osuus. Jyvät
seuloontuvat akanoista vuosien kuluessa. Samaa seuloontumista toivoisi
harrastettavan myös kansanedustajia ja kunnallisia luottamushenkilöitä
ehdokkaiksi valittaessa. Vai kieltääkö joku näiden tähden lentojen negatiivista
vaikutusta yhteisten asioiden hoidossa? Juuri ammattijärjestön vaikutuksesta
demarit ovat välttyneet enemmiltä julkkisehdokkailta edustustehtäviin.
Tulipa SDP:
puheenjohtajaksi valituksi Jutta tai Antti, vanha meno ei saa jatkua. Kursin
muutos on tehtävä heti, että se ehtii seuraaviin eduskuntavaaleihin kypsyä
selvästi äänestäjille näkyvään muotoon. Nyt riittää kokoomuksen apupuolueena
kulkeminen. Vastuupuolueesta kokoomuksesta ovat vastuunkantajat lähteneet ja
jättäneet demarit selittelemään tekosijaan. Kuka se sanoikaan? Tuleen ei saa jäädä makaamaan. Liikkeelle on
lähdettävä uuden tai vanhan puheenjohtajan kanssa. Jos joku pelkää uuden
johtajan kykyjä niin vanha sanonta pitää paikkansa. Jos herra antaa viran,
antaa se kyvytkin viran hoitoon.
Veijo Tuunanen
maanantai 5. toukokuuta 2014
Jako kahteen
Katri Helenan raitti näyttää jakaneen kuntalaiset kahteen ryhmään. Kannattajiin ja ei kannattajiin. Ihmeellistä jaossa on kannattajien käytös. Hehän meuhkaavat raitin puolesta. Eikö kunnanhallituksen yksimielinen päätös raitista heitä tyydytä? Mitä vielä pitäisi tehdä, että olisivat tyytyväisiä? Käsittämätöntä.
Niin sanotut vastustajat, eivät vastusta Katrin raittia. Ovat vain asettaneeet kysymyksen alaiseksi poistaa nimistöstä Kauppakatu ja osa Kirkkotietä. Tätä asiaa ajaessaan ovat kääntyneet demokratian takaaman ja kuntalain puoleen päätöksen oikeasta käsittelystä. Kysytään on onko kaikki mennyt ihan oikein. Siihen vastaus saattaa olla pitkässä puussaa. Katsotaan nyt rauhassa ja rauhotutaan siellä facebookissakin.
******
Niin vakava asia kun näyttääkin olevan, kiertää kansan suussa jos jonkin laista suakkunaa.
Niin kuin ajo-ohje Kirkkoniemeen: Kiännytään siniseltä tieltä oikeaan Katri Helenan raitille. Ajetaan etteen päin kunnes tullee rienristi. Siitä kiännytään vasemmalle. Ennen luki, jotta Kirkkotie nyt Katri Helenan raitti. Ajetaan raitti loppuun niin piästään Kirkkotielle.
Kirkkotien talojen numerot ovat muuttuneet, mutta talot ovat toistaiseksi samoja kuin ennenkin. Kirkkotien piässsä on kirkko. Nyt kuulema puuhataan sillekin uutta nimmee. Tulis Pyhän Katrin kadekraali.
Katri Helenan raitin alussa lauloi ennen puhelinlangat ja kellohelmat heilahti tienristillä. Molemmista on kuulema Katri laulanut tarkoittamatta tapahtuma paikaksi Kemiettä.
Kun kunnanjohtaja on toiminut ansiokkaasti raitin puolesta, ovat tikkalalaiset vuatineet Ollille nimettävää tietä Tikkalaan. Nimi ois valmiina; Ollin kuja. Kemiessä kerätään nimilistaa sen puolesta, jotta Ollin kuja, jos perustetaan, niin oikea paikka sille on Kemiessä. Perustelut ovat samat kun Katri Helenan raitillakin. Ei Katri Helenaa kukaan muista nähneensä Kemiessä. Ja Ollikin viettää aikaansa enemmän Tikkalassa kuin Kemiessä.
Tmmöstä tuolla kylillä puhuvat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)