Suojeluasetta ei ole, ampuma-ase on
Ihminen elää saamansa opin ja elämän kokemuksensa pohjalta. Olipa kyse elinympäristöstä, ammatista tai aseista. Se mikä sopii rauhalliseen elämän muotoon ei sovi suurkaupunki olosuhteisiin. Sama pätee myös päinvastoin. Aseet ja niiden käytöstä ovat omat säädöksensä siviilissä ja sotatilanteessa.
Ensimmäisen käsiaseen, taskuaseen, ampuma-aseen sain Tohmajärven poliisilta kun taksimiehenä menimme ampumaan karhua kierrokselta. Paikalla meitä oli kolme miestä. Ohjeena oli käyttää asetta hätätilanteessa. Ei kierroksessa karhua ollut ja aseen luovutin tilanteen rauettua. Myöhemmin sain taskuaseen lupineen vastaisen varalle, jota ei koskaan tullut. Ase seurasi minua kolmisenkymmentä vuotta. Helsingissä piilottelin sitä lapsilta eripaikoissa lipas, panokset ja ase erikseen. Jos aseen saaminen oli helppoa, sen luovuttaminen ei. Helsingissä se ei käynyt, vaan luovutus piti tapahtua siellä missä luvan oli saanut. Selitin, etten osallistu karhukierroksiin ja ihmisiä en tahdo ampua. Samaan aikaan minulla oli mahdollisuus työpaikkani perusteella virka-aseeseen Helsingin keskusvankilassa mutta sitä ei pakotettu ottamaan.
Elinympäristöni muuttui 60-luvun alussa kun muutin perheineni Helsinkiin. Ilman työtä ja asuntoa. Kaikki kyllä järjestyi pikku hiljaa vaikeuksista huolimatta. Maalaispojan oli pakko sopeutua ja muuttumaan ympäristön vaihtuessa maalaisesta kaupunkilaiseksi. Oli eri mieli ja kieli. Sai kokea aliarvostusta ja syrjintääkin joiltain, mutta myös ymmärrystä ja avunantoa. Kun kysyin ratikan aikataulua sain vastauksen sporan aikataulusta. Landepaukku.
Kaupunkikulttuurin omaksuminen vei minulta kymmeniä vuosia. Sitä auttoi Helsingin keskustassa asuminen, 20-vuotinen sivutoiminen talonmiesura ja sama aika työ Helsingin keskusvankilassa. Oli myös lukuisia sivutöitä, jotka olivat siihen aikaan mahdollisia ja tarpeellisia. Kaikki työt tapahtuivat ihmisten kanssa, johon kuuluivat vanhukset ja erilaiset yhteisöt. Erikoisen paljon oli laitapuolen kulkijoita ja rikollisia. Kaikkia toimintojani ohjasi normit, säännöt ja laki. Kanssakäymistä rikollisten piirissä helpotti työyhteisö. Laitapuolen kulkijat, heitä riitti, aiheuttivat omat vaikeutensa. Tuhansia lienen heitä ohjannut pois rappukäytävistä, pihoilta ja roskalaatikoista. Tästä työstä en ole ylpeä. Se oli kaupunkikulttuuria. En tuntenut itseäni uhatuksi lukuisista nujakoista huolimatta.
Ehkä paras nuoruuden ystäväni oli edesmennyt poliisi, joka antoi minulle hetkeksi käsiaseen. Hänen hautajaisiinsa en kyennyt menemään. Se johtui hyvistä entisitä kokemuksista ja niiden muistoista. Poliisiksikin hän minua kehitti yrittämään, mutta en kelvannut edes kokeisiin. Olen punavihreä värisokea. Armeijasta ja erikoisesti poliisin koulutuksesta olen kiinnostunut viimeisten päivien tapahtumien johdosta. Ei vähiten tapaus kansanedustaja Timo Vornasen osalta.
Armeija perustuu natsoihin ja käskyvaltaan. Opin sen jo 70 vuotta sitten. Korpraali komensi minua siivoamaan tuvan lattiaa, jolle olin juuri suorittanut vesipesun. Pesin lattian käskystä uudelleen. Lattia ei siitään muuttunut. Eikä korpraali viisastunut. Käskyvalta ei aina perustu viisauteen vaan natsoihin. Varsinkaan siihen aikaan armeijassa.
Poliiseista ja heidän mahdollisista valinnoista tehtäviinsä minulla on vain omakohtaisia kokemuksia. Minulla oli Lyseossa hyvä kaveri. Pelattiin pesäpalloakin. Tiemme erosivat ja yhtyivät vasta kun minä olin taksiyrittäjä ja hän "lentävä" liikkuvan poliisin partioryhmän jäsen. Hän ei ollut tuntevinaan minua eikä vilkaissutkaan tavatessamme esim. vapaa-ajalla kahvikupin ääressä. Hän tunsi minut vasta vuosikymmenten jälkeen Lappeenrannan kriminaalipoliittisessa seminaarissa. Olin hänen ryhmänsä vetäjä ja alustaja jossain asiaryhmässä.
En tiedä millä perusteella poliisiksi valitaan ja mikä on heidän koulutuksensa. Millaiset ominaisuudet poliisiksi valintaan edellytetään. Perustuuko poliisin toiminta tarpeeksi ohjaukseen ja kolutukseen tavallisten ihmisten kanssa? Vai onko enemmän käytössä käskytys ja natsat olkapäillä. Nehän yleensä saadaan niin poliisissa kuin armeijassakin palvelusvuosien perusteella. Huomioitaanko poliisiksi ja upseeriksi pyrkivän henkilökohtaiset ominaisuudet suhteessa pelkoon ja monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Miten keskustellaan maalla ja asutuskeskuksissa kulttuurisista eroavaisuuksista, jotka eivät sovi toisilleen?
Pelko synnyttää uhkan, joka ei aina ole todellinen. Pelko on henkilökohtainen tuntemus, joka voi synnyttää uhkan olematta sitä. Ampuma-aseen käyttö ei sovi Helsingin yöelämään. Varsinkaan kansanedustajille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti