keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Esitetty Tohmajärven evl. seurakunn.valtuustossa

Minulta on kyselty millä valtuuksilla mielipiteitäni esitän. Kohdaltani vastasin kyselyihin alla olevalla tiedotteella eilisessä kirkkovaltuuston kokouksessa. Tiedotteen sain lukea, mutta puheenjohtajan "tulkinnan" jälkeen en enää saanut puheenvuoroa. Eikä sitä saaneeet toisetkaan.


Tiedote valtuutetuille 12.5.2014.

Veijo Tuunanen. Valtuuston jäsen; Kiinteistö- ja ympäristötyön johtokunnan puheenjohtaja.

Perustehtävä:

Tohmajärven seurakunnan perustehtävä on olla lämmin hengellinen koti, jossa rakkaus, armo, usko ja toivo on tarjolla.

Visio:

Jeesuksen sovitustyö; erilaisuutta hyväksyvä; henkilöstö, hallinto ja talous tasapainossa; avoin, yhteistyökykyinen.

Yllä oleva teksti on kirkkoherra Mikko Lappalaisen. Katsoin tietokirjasta mitä visio tarkoittaa. Visio = harhanäky, hallusinaatio, ilmestys. ( myöhemmin sanaa on ryhdytty käyttämään kuvaamaan tulevaisuuden suunnitelmaa)

Seurakunnassa toimivat henkilöt voitaisiin jakaa myös virka- ja luottamushenkilöihin. Kuten tiedossa on, olen julkisuudessa asettanut kyseenalaiseksi Kauppakadun ja Kirkkotien nimen muuttamisen. Kantani olen myös julkisuudessa perustellut.

Toiminnalleni pyynnöstäni huolimatta en ole saanut tukea tohmajärveläiseltä papistolta enkä seurakunnan johtavilta luottamushenkilöiltä. Osa papistosta on nähnyt toimintani puoluepoliittisena tai uskontokuntaisena. Tulkoon tässä tietoon, etten ole, enkä koskaan ole ollut minkään poliittisen puolueen tai uskontokunnan jäsen evl. seurakuntaa lukuun ottamatta.

On myös kyselty oikeuttani käyttää seurakunnassa luottamustehtävääni kuvaava titteliä allekirjoitukseni yhteydessä luottamustehtävän sitä edellyttäessä. Asian selkeyttämiseksi ilmoitan täten kirkkovaltuustolle käyttäväni luottamustehtäväni sitä vaatiessa tehtävään kuuluvaa titteliä, aina siihen saakka kunnes kirkkovaltuusto toisin päättää. Kirkkotien nimen muutosyritys mielestäni vaati seurakunnan luottamushenkilöiden äänen kuulumista käyttämälläni tavalla.

Loppuun sopii kysymys: Missä ovat markkinoinnin rajat?

 

                                                                                          Veijo Tuunanen

Ei kommentteja: