tiistai 20. toukokuuta 2014

JATKO-OSA VALTUUSTON KOKOUSJUTTUUN

9 §. Kauppakadun ja Kirkkotien alkuosan nimeäminen epävirallisesti Katri Helenan raitiksi.
Käsittely alkoi klo 18,35 ja päätyi klo 20,30.
Puheenvuoroja käytettiin 46 kpl. (päällepuhumiset päälle)

Ensimmäisenä kunnanjohtaja Olli Riikonen piti esittely- ja selittely puheenvuoron, joka kesti 20 minuuttia.
Riikonen ihmetteli korostetusti miten hallituksen hyvää tarkoittava osoitteiden muutos sai ihmiset sitä vastustamaan. Puheensa lopussa Riikonen toi esiin suunnitelmat Katri Helenan elämäntyönäyttelyn suunnitelmista ja juhlakoinsertista. Konserttiin kunnanjohtaja arvioi sopivan istumapaikat 1000 henkilölle.
Henkilökohtaisesti arvioisin istumapaikat rajoittuvan kesäteatterissa 500 ja jo sekin määrä saisi parkkipaikat loppumaan läheltä teatteria. Poliisi ja turvallisuusviranomaiset katsastavat yleisötapahtumapaikat omilla kriteereillään. Kustannukset kunnalle konsertista olen kuullut nousevan 15000 euroon.

Seuraavassa lyhyt otanta valtuutettujen puheenvuoroista:

Hallituksen puheenjohtaja Marketta Sairanen tuki kunnanjohtajaa sanomalla, ettei Riikonen ole yksin syyllinen tapahtumiin.

Matti Kuittisen ryhmäpuheenvuorossa kuultiin Junnu Vainion kirjoittamat sanat lauluun; Minne tuuli tytön kuljettaa...j.n.e.

Jouni Martiskin ryhmäpuheenvuorossaan antoi vapaat kädet ryhmäläisilleen.

Vesa Väistö totesi oman ryhmänsä kantana, että ollaan erimielisiä.

Vilja Laurila jätti pitkän kirjallisen vastaesityksen hallituksen päätösesitykseen, jossa esitettiin pantavan alkuun virallinen osoitemuuosprosessi kaava järjestelyin. Samalla olisi pitänyt toteuttaa ensikesänä epävirallinen raittisuunnitelma nyt esitetyssä muodossa. Myöhemmässä puheenvuorossaan Laurila muutti vastaesitystään niin, että siitä poistettiin sana; KAAVAPROSESSI. Keskustelun jatkuessa Laurila ilmoitti olevansa valmis kirjoittamaan vastaesityksensa kokonaan uudestaan niin, että ensin toteutettaisiin epävirallinenosuus ja sitten virallinen. Mielipiteilleen Vilja Laurila kertoi saaneensa vain positiivista palautetta. Valtuutetuilta ei puheenvuorojen perusteella kannatusta kuitenkaan tullut kaikilta.

Reino Löppönen puheenvuorossaan tuki Laurilaa. Hän sanoi Kemien yrittäjiä pieneksi ryhmäksi, joka ohjaa toimintaa. unohtaen syrjäkylien yrittäjät. Reino Löppönen totesi hallituksen äänen painavammaksi kuin yrittäjien.

Tommi Pesonen tiesi kertoa, että yhdeksän kymmenestä kannattaa virallista kadun ja tien nimenmuutosta.

Mervi Venäläinen kertoi liikkuvansa piireissä, joissa kannatetaan virallista osoitteen muutosta. ( Mervi liikkuu näköjään muissakin kuin demaripiireissä)

Rami Ripatti kertoi, ettei ymmärrä koko asiaa ja häntä hikoiluttaa kainaloista. Rami kysyi onko se median synnyttämää.

Vuokko Väistö otti vastaan saamansa kritiikin tekemästään päätöksestä ja olleensa tarkkaamaton hallinto- ja kuntalainmääräyksistä asian kulkuun.

Muut puheenvuorot olivat pohtivia, kysyviä, ihmetteleviä ja kaikkea siltä väliltä. Kuitenkin hallituksen tekemää päätösehdotusta kannattavia.

Olli Riikonen käytti aloituspuheenvuoronsa lisäksi 3 puheenvuoroa, joissa hän selitti, käänsi ja väänsi vaihtoehtoja Vilja Laurilan ja itse tekemänsä hallituksen esityksen välillä. Kunnanjohtajan esitykset tuntuivat vemputukselta Laurilan esitystä epäsuorasti puoltaen. Jotkut valtuutetut näkivät Riikosen puheenvuorot ohjailuksi miten valtuutettujen tulisi toimia.

Lopputulos oli, että hallituksen esitys epävirallisesta Katri Helenan raitista voitti Vilja Laurilan tekemän vastaesityksen äänin 19 - 8.

Kommentti: Järki voitti. Vilja Laurilan  esityksen voitto olisi vienyt suolle, josta ei olisi kenkien kastumatta ketkään päässeet kuiville. Ei esityksen tekijät kuin sen vastustajatkaan.
Suosittelen tutustumista hallinto- ja kuntalakiin ja muistamaan kenen asioita virka- ja luottamushenkilöt ovat hoitamassa. Samalla voisivat kokoukset lyhetä.

1 kommentti:

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

oikein valaiseva selostus, kiitos - jähmätorven valtuusto ei petä koskaan! veijo, hikoilit salissa meidän toisten puolesta. mutta semmoista on demokratia, osallistumista edustajien välityksellä ;)