Itsenäisyyden dilemma

Kaikki arvostamme ja pidämme tärkeänä itsenäisyyttä. Suomen itsenäisyyttä erikoisesti. Harva on tästä asiasta erimieltä En minäkään.
Mutta mihin itsenäisyys pohjautuu ja mitä se alkuaan on? Pohjautuuko itsenäisyys omistukseen enemmän kuin suvaitsevuuden puutteeseen? Vai peräti itsepäisyyteen? Onko se istutettu ihmiseen jo ennen syntymää?
Jo pieni lapsi omii tavaroita ja rakentaa reviiriään. Vanhemmat ovat tälle ilmiölle keksineet nimen. Uhmaikä.
Koulussa tulee muille oppilaille selväksi millaisesta kodista ollaan. Rakennetaan tämän pohjalta ystäväpiiriä. Tämän piirin ulkopuolelle jäävälle ovat vanhemmat keksineet nimen. Koulukiusattu.
Kehitys kehittyy iän myötä. Nuoruusvuosiin kuuluu jakautua edelleen. Tämän jaon määrää harrastukset ja raha. Jos näihin ryhmiin ei kuulu, ovat vanhemmat rakentaneet valmiiksi ryhmän. Tätä sanotaan puolueeksi.
Tärkeää näyttää olevan, että jokainen löytää ryhmänsä. Jos ei löydä hänelle se tullaan osoittamaan. Itsenäisyys ei toisten määräämänä ole oikeaa itsenäisyyttä. Onko se lähempänä jonkin määräävän tahon itsepäisyyttä? Sitä tässä mietin.
******
Ihmisiä jaetaan ryhmiin. Perheisiin, sukuihin, heimoihin ja kansakuntiin. Jokaiselle ryhmälle itsenäisyys näyttää olevan tärkein asia. Onko itsenäisyyden vastakohta sittenkin suvaitsevuuden puute?
Mikä määrää perheestä jonkun mustaksi lampaaksi. Suvun tai heimon laiskaksi, hitaaksi tai muuita paremmaksi. Onko valtakunnan raja sellainen, jolla ihmiset ovat rajattu hyviin ja huonoihin? Tai onko se raja vedettävissä ihon värin suhteen?
Mielestäni ei. Jokaisen raja-aitoja rakentavan takaa löytyy omistuksen halu ja suvaitsevuuden puute.
Tällaisia asioita pohdin, kun mietin mitä itsenäisyys maksaa ihmiselle. Se on vienyt ja vie varmasti tulevaisuudessakin monen suvaitsevan ihmisen hengen. Sellaisiako olemme?