lauantai 27. elokuuta 2011

Mikä kiireen taas aiheutti?

Silloin kun Helliä perustettiin oli tulenpalava kiire. Kenellä? Ei ilmeisesti muilla kuin Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikosella. Tältä palstalta löytyy siitä juttua riittämiin. Nyt sama mies on kääntänyt kelkkansa, takkinsa ja muuttanut puheensa täysin. Helli onkin nyt huono ja pitää kuopata. Siitä olen hänen kanssaan samaa mieltä, vain perustelut toimelle ovat meillä erilaiset. On syytä epäillä.
Ensi maanantaina on Tohmajärven kunnanvaltuustossa aloite Hellistä eroamisesta. Jo ennen tätä kyseinen Olli Riikonen on ollut sangen aloitteellinen omalla aktiivisuudellaan. Hänen toimestaan on kutsuttu kokoon konklaavi pohtimaan ja rakentamaan taas kiireellä uutta kunnallista "Helliä."
Viimeisimmässä konklaavin kokouksessa on Tohmajärveltä ollut mukana ainakin Matti Majoinen puheenjohtajana, Antero Nenonen ja Jouni Martiskin ja Olli Riikonen joka toimi tilaisuuden sihteerinä ja tiedottajana. Kaikki kolmen suurimman puolueen jäseniä. Lisäksi osanottajia oli ollut Kiteeltä ja Kesälahdelta. Osanottajat olivat ilmeisesti kutsuttuja. Ei kuitenkaan poliittisten voimien suhteessa.
Tämän kokouksen tiedotuksesta olen lukenut ja kuullut, että nyt ollaan rakentamassa Hellin tilalle "kolmijalka" Helliä. Siinä olisivat mukana Kesalahti, Kitee ja Tohmajärvi. Kaikki olisi muka selvää ja sen kun potkaistaan palvelut käyntiin. Yhtään kunnallista päätöstä edes tähän suuntaan ei ole tehty yhdenkään kunnan hallituksessa tai valtuustossa. Lukuun ottamatta demareiden aloitetta irrota Hellistä ja ottaa palvelut kunnan omaan hoitoon siihen asti kunnes valtiolta tulevat uudet ohjeet palvelujen järjestämisestä. Ne on luvattu vielä tämän vuoden puolella.
Siis mistä kiire järjestää uusi kunnallinen Helli, ennen kuin valtio on sanonut sanansa.
Riikonen perusti aikaisemmin toimensa Paras-lakiin. Ja omaan näkemykseensä tilaaja/tuottaja mallin erinomaoisuudesta.
Helli-kokeilu on maksanut arviolta yhteiskunnalle ylimääräisinä kuluina arviolta n. 5-6 milj.euroa ennen lopullisia hautajaisia. Ei tullut kunnanjohtajan lupaamia säästöjä. Ei otettu vastaan 10,5 milj.euron yhdistymisavustusta, jota valtio tarjosi.
Nyt ei jakseta odottaa muutamaa kuukautta mitä valtio tarjoaa tai ottaa pois. Yhdistymisavustustakin olisi vielä pieni summa saatavissa. Pitääkö kunnanjohtajien lukumäärällä pitää kolmea kuntaa ja uutta päällekkäistä hallintohimmeliä. Sopimuksia ja kiistaa palveluista tulee olemaan uudessakin. Siitä voi olla varma.
Näyttää siltä, että kunnanjohtaja Olli Riikonen on kääntänyt kelkkansa vapaaehtoisen pakon edessä. Hän voittaa aikaa itselleen uusia hankkeitaan varten. En ihmettelisi jos lukisin pian hänen hakeneen taas pois Tohmajärven kunnanjohtajan tehtävistä.
Näen kiireellä kyhätyn hankkeen ajan ja rahan tuhlauksena ennen tietoa siitä mihin valtiovalta pyrkii. On edesvastuutonta ilman yhdenkään kunnan virallista päätöstä tiedottaa julkisuuteen Hellin loppumisesta tai uuden järjestelmän perustamisesta ja vielä markkinoida sitä, että hanke olisi kaikkien kuntien tahto.
Tästä samasta asiasta olen kirjoittanut myös Nelosiin.

Ei kommentteja: