tiistai 28. kesäkuuta 2011

Saatanan tunarit

Otsikon mukaista tekstiä kuuli kunnioitulta presitentiltä. Samaa voisi sanoa Tohmajärven kunnan tekemistä koulukaupoista. Ei niistä tavallinen kansalainen tolkkua saa.
Nyt olisi hyvä kysyä niiltä valtuutetuilta, jotka pitivät Uusi-Värtsilän koulun kauppaa erinomaisena kunnan kannalta, mitä mieltä ovat syntyneestä tilanteesta.
Ja mitä järkeä oli antaa allekirjoitetut kauppakirjat ostajalle, joka ei ollut edes ostaja vaan edushenkilö perustettavalle yritykselle, ilman, että kunta sai tililleen sentin senttiä. On turha väittää, tilanteen syntyneen tietämättömyydessä. Siitä varoitettiin kunnan virkamiesjohtoa ja kauppaa kannattaneita luottamushenkilöitä.
Kuka vastaa kunnan tappioista tässä kaupassa?
+++++
Epäonnistunut olen minäkin. Jo nuorena tein vääriä lajivalintoja urheilussa. Jääkiekossa katkesi nenä. Pesäpallon sain munilleni. Hiihtäessä meni hiki silmiin.
Miksi en ryhtynyt pelaamaan tennistä. Näille pelaaja veijareille näytetään maksettavan hyvin. Muutaman pallon kun saa lyötyä verkon yli, pääsee jakkaralle huilimaan ja limsan juontiin.
Hyvä ja helppolaji olisi ollut makkuuammuntakin. Saa olla pitkällään, toinen silmä kiinni ja koukistella toisen käden etusormea. No, laji on helppo, mutta huonostihan siitä maksetaan.

2 kommenttia:

Raimo kirjoitti...

Elokuvassa Kun Hunttalan Matti Suomen osti. Simo Hämäläisen teokseen kohjautva ja Markku Onttosen ohjaamassa elokuvassa on samoja piirteitä kuin koulukaupassa.Tämähän on komediaa ja farssia.
Jos kiinnostaa elokuva on DVD:llä

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

hahhahhahhahhahhahahhahahhaa...köhköhköh...