Viisi vanhaa töllötintä on viety keräily pisteeseen. Kolme digi-laitetta on kannettu kaupasta tupaan. Kauppiasta on näillä menoilla tuettu rahallisesti muutamalla tuhannella mummon markalla. Samalla on saatu tyytyväisiksi muutama televisioherra Pasilassa.
Mitä itselle on herinut tästä rumbasta? Kipea selkä, keventynyt rahapussi, toistuvat hermoromahdukset ja närästys henkitorvessa. Nämä nyt ainakin.
Teknilliselle puolelle on merkittävä ainakin pysähtelevä kuva ja vaikeasti löydettävä tekstitys.
Oheisvaivaksi pitää lukea myös se, että ennen onnistuimme nauhottamaan lähetyksiä. Nyt homma on muuttunut tyystin.
Meikäläiseltä menee loppuikä uutta nauhoitusjärjestelmää opetellessa. Ja jos opin koskaan, ovat teleherrat siihen mennessä muuttaneet systeemit uusiksi.
Kyllä näillä uusilla vehkeillä nauhoituskin onnistuu. Kahdella edellytyksellä. Toinen on se, että kuva pyörii, ääni kuuluu eikä pysähtele.
Toinen on se, että naapuri on käyttämässä koneita. Homma on hankala, kun sillä on kertomansa muutakin tekemistä kuin rassata meikäläisten töllötintä.
* * *
Tekniikka kehittyy muillakin aloilla, ei yksi töllömaailmassa. Mehu- ja säilyketölkit eivät avaudu vahingossa matkalla kaupasta kotiin. Ei tosin kotonakaan. Ellei käytä kirvestä ja pokasahaa.
Laastaria pitää olla viikottain käytettävissä metrikaupalla aterian yhteydessä.
Kahvit saa pannuun helpommalla. Pitää vain ensin puukottaa paketti vastustuskyvyttömäksi.
* * *
Näin siis tänään. Pitää lopettaa. Nyt ei enää närästä. Nyt sapettaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti