Viimeinen käyttöpäivä vain puuttuu

Äänestäjällä puutteellinen tuotetakuu

 Yhteiskunta on turvannut meille ja jopa taannut ettemme joutuisi huijatuiksi. Makkarapaketissa on päiväys milloin kyrsä on parhaimmillaan nautittavaksi. Juustopaketissa pannaan paremmaksi ja ilmoitetaan milloin on viimeinen käyttöpäivä. Odotan milloin päivätään vihon viimeinen elonpäivä lääkärin toimesta. Odottelen miten kirkko vastaa puoleltaan päivityksellään ja takuullaan meille välttää  päivät tuon puoleisen kuumemmalta puolelta.

Noin yhteiskunta on lainsäätäjiensä kautta huolehtinut ja varjellut meidät kaikesta pahasta. Mutta mikä on käyttäjän takuu kun valitaan kansanedustajia ja ministereitä tehtäviensä hoitoon? Meille uskotellaan sen tapahtuvan vapaissa vaaleissa. Mutta se on vasta ensimmäinen askel pitkässä ketjussa päättäjien huipulle. Valinta vaaleissa perustuu usein ehdokkaan puheisiin ja lupauksiin. Äänestys päätös perustuu uskomukseen ehdokkaan lupauksista. Tässä on juuri se epävarmuus loppu tulemasta joka päättyy useasti äänestäjän pettymykseen.

Pohdintani alkoi tapahtumista eduskunnassa. Siellä istuu edustajia, joiden taustalta löytyy tuomion saaneita. Takapenkissä yksikseen mököttäjiä. Tai muuten tehtäväänsä sopimattomiksi valittuja. Joillekin tehtävä on kykyihin verrattuna liian vaativa tai koulutuspohjaan nähden mahdoton jo alunperin. Esimerkkejä tällaisesta löytyy ympäri maailmaa. Yksi Britanniasta. Tehtäviä ja henkilöitä joudutaan vaihtamaan kesken vaalikauden. Kenen on vastuu äänestäjän "tuotetakuusta"? Vastuu on kokeneimmilla politiikoilla ja puolueilla. He tuntevat akanat jyvistä. On puoluetoverin ja äänestäjän pettämistä asettaa ihminen tehtävään johon hän ei ole kykenevä. Tehtäviähän riittää kaikille kykyjensä mukaan.

Kunta- ja aluevaalien jälkeen huonosta osallistumisprosentista on riittänyt valitusta. Härskeimmän arvion aluevaaleista antoi Riikka Purra. Hän sanoi osallistumisprosenttia aluevaaleissa demokratian irvikuvaksi. Häneltä taisi unohtua, että Suomessa ovat vapaat vaalit. Osallistumispakkoa ei ole. Onko häneltä jäänyt huomaamatta puolueensa ja oma toimintansa. Onko se ollut luottamusta herättävää toreilla ja eduskunnassa? Luulen, että äänestäjät jättäessään äänestämättä osoittavat sillä turhautumistaan poliittiseen toimintaan. Erityisesti tämä näkyi persujen vaalituloksessa. Se ei ole välttämättä demokratian irvikuva vaan kansalaisten turhautuminen heidän puoluepoliittiseen toimintaan.

Helppoa ratkaisua äänestysaktiivisuuden nostoon tuskin löytyy. Vaaleja yhdistelemällä säästetään kuluja ja äänestäjien ajankäyttöä. Käytännöstä tiedän ammattijärjestöajoilta, että aktiivisuutta vaaleihin lisää puute, mutta vielä enemmän kateus toisen paremmasta taloudellisesta asemasta. Esimerkin voisin tästä kertoa, mutta palsta käy nyt vähiin. En siis usko vaalien yhdistymisestä apua osallistumisprosentin nousuun. Uskon parempaan toimintaan ja sitä kautta luottamuksen lisäämiseen suhteessa äänestäjään.

Kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 55,1%. Aluevaaleissa 47,5%. Jos vaalit yhdistetään niin  se tekee yhteensä 102,6%. Ei enää irvikuva. Tavoitekin muuttuisi, kun pitäisi äänestysaktiivisuutta muuttaa alaspäin.

 

Uusi 18

MÖKKILÄISEN  MIETTEET

Männäpyhä oli vilkasta aikaa mökillä. Vieraita piisasi. Tai ei vieraita. He olivat ystäviä. Sekalaista seurakuntaa kuitenkin. Ammattijakautuma ainakin.

Oli kenraali, ulkomaisten asiain asiantuntija, lentokoneen korjaaja, taidepuuseppä, autonkuljettaja, poliisiasiainhoitaja, kaksi ulosottomiestä, taksi ja Mönttinen. Useimmalla oli aviopuoliso mukanaan. Onneksi. Miten sitä kolmenkymmenen neliömetrin mökissä muuten olisi yövyttykään.

Tähän väliin pitää räpätä aforismi. Kun tuntuu olevan tulollaan.

”Yhdessä yössä voi menettää ystävän. – Ja saada aviopuolison.”

*    *    *

Ystävyys teemaa kannattaisi jatkaa pitemmällekin. Jo siitäkin syystä, että tämän päivän elämän menoon, ainakaan kaupunki oloissa, ystävillä ja ystävällisyydellä ei näytä olevan paljonkaan sijaa.

Mitä ystävyys on? Jo siitä saisi väitöskirjan. Ystävyyttä voi olla monta sorttia. Pahin muoto lienee, se, jossa ystävyyttä mitataan rahalla tai tavaralla. Millaiset ovat tuomiset ja millaiset viemiset? Mökkiläinen ei tunne kuuluvansa mammonaystävä lahkoon. Olen kuuluisa siitä, etten koskaan tuo tuomisia. Jos joku jotain antaa, olen sen ottanut kiitollisuudella vastaan. Vastalahjan antoon tällainen pieni lipsuminen ei ole kuitenkaan minua johtanut.

Vakavasti sanottuna ystävyys on jotain sellaista, ettei sitä voi oikeastaan millään mitata. Se on tunne joka syntyy, jos on syntyäkseen. Se ei vaadi oikeastaan mitään ponnistelua tai näytettä. On vain hyvä olla jonkun kanssa. Viihtyä. Ystävään voi luottaa. Tietää, että toinenkin tuntee samalla tavalla. Ystävä voi onnistua elämässään paremmin kuin itse. Hän saa voittaa lotossa tai saada parempaa palkkaa kuin minä.

Tällaisia ystäviä kävi mökillämme. Tosin he toivat hyvät tuomisetkin, mutta annan sen heille anteeksi. Pidän omalta puoleltani ystävyyden sen jaloimmalla tasolla. En vie heille mitään, kun menen vastavierailulle.

*     *     *

 Ystävyys voi pilaantua myös rakkaudeksi.

Tähän väliin räppään toisen aforismin. Näitä kun syntyy päässäni päivittäin.

”Rakastuminen on sielullinen häiriötila, jonka hoitaa aika.”

Rakkautta olen laskenut olevan neljää sorttia. Ne ovat äidin rakkaus, teinirakkaus, seksirakkaus ja pyyteetön rakkaus. Itse tunnen eläväni rakkauden korkeimmassa muodossa. Pyyteettömässä rakkaudessa.

Mitenkäkö se ilmenee. No, ei tarvitse alvariinsa pyydellä.

*    *    *

Sarjassamme sähköpostissa kiertävät tärkeät asiat, on vuorossa ihmisen tavoitteet.

3-vuotiaana, ettei pissa menisi housuun.

15-vuotiaana, että olisi ystäviä.

18-vuotiaana, että olisi ajokortti.

20-vuotiaana, että saisi seksiä.

35-vuotiaana, että tekisi rahaa.

50-vuotiaana, että olisi rahaa.

60-vuotiaana, että saisi seksiä

70-vuotiaana, että olisi ajokortti.

75-vuotiaana, että olisi ystäviä.

80-vuotiaana, ettei pissa menisi housuun.

Mökkiläinen

 

Muistelulla ei edetä

 

Selittelyä kerrakseen

Sote-vaalit ovat tällä kertaa ohi. Vaikuttavatko ne ja millä tavalla elämän menoon, jää nähtäväksi. "Pekuloijija" riittää ilman minuakin. Katsotaan eteenpäin miten uudet hyvinvointivaltuutetut alkavat toimia. Toivoisi heidän katsovan myös taaksepäin, etteivät tekisi samaa, joka on jo todettu  huonoksi.

Tärkeintä olisi huomata elämän menossa tapahtuneet muutokset asumisessa ja ihmisten tarpeissa. Tarpeiden tyydyttämisessä pitäisi jo nyt viimeistään huomata, että vanha kuntajako on auttamattoman sopimaton tähän päivään. Se on rakennettu kärry- ja polkupyöräkauteen sopivaksi. Demokratiaa voidaan toteuttaa muutenkin kuin pienessä kunnassa kyläpoliitikkojen voimalla. Ihmiset muuttaessaan taajamiin ovat olleet edellä kävijöitä  palvelujen lähtemiseen kyliltä. Päättäjiltä ja poliitikoilta tämä on jäänyt huomaamatta. Tyhmin päätös tältä sektorilta mitä tiedän, oli Tohmajärven kunnanvaltuuston päätös 15 vuoden takaa, että muutoksessa tärkeintä on, että kunta pysyy itsenäisenä. Tuollainen ajattelu on este yhteistyölle naapureiden kanssa, eikä takuu kunnan itsenäisyydelle. Kunta on muutakin kuin byrokraattinen organisaatio muutamalle virkahenkilölle ja kyläpoliitikolle.

Jos hyvinvointialuevaalit olivat pelastusrengas yhdelle poliittiselle puolueelle ja toiselle lopun enne, on sote-palveluille nyt mahdollisuus järjestää asiat nykyaikaan sopiviksi. Se ei ole terveyskeskus joka notkoon ja saarelmaan vaan palvelut kaikille ihmisille tarpeen mukaan kustannukset huomioiden. Tähän on mahdollisuus erikokoisilla palveluasemilla taajamakeskuksiin lähipalvelutarpeet huomioiden. Syrjäisimpien kylien tarpeet voi huomioita puhelin ja nettipalveluilla sekä tehokkaalla sairasautojen käytöllä. Mahdollisuuksia palvelujen tarjoamiseen tarpeet huomioiden on runsaasti. Tärkeintä on päästä irti vanhasta käytännöstä kärryajalta ja huomiota nykyajan tarjoamat mahdollisuudet ja ihmisten tarpeet. Ihmiset määrittelevät käytöksellään tulevaisuuttaan ja asuinpaikkansa sijaintia. Puoluepolitiikalla siihen on lopulta vähän vaikutusta.

"Älä selitä, älä selitä, se ei auta ollenkaan", laulettiin aikoinaan. Tämän päivän selittäjäksi näyttää nousevan VTV:n entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari. Hän kummastelee oikeuden päätöstä miten hän voi saada tuomion virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kavalluksesta, kun on omasta mielestään syytön. Sakkojakin joutuu maksamaan peräti 1680 euroa. Sehän on yhtä paljon kuin meikäläisen kuukausieläke. Jätän lukijan päätettäväksi kumpaa on kohtuullistettava. Minun eläkettä vai Tytti-Yliviikarin saamaa tuomiota. Ja mihin suuntaan.

Toinen selittäjä on valtakunnan hohottaja Timo Soini. Hän selitti TV:ssä, että kepun vaalivoitto johtuu vanhoista "orkesterin" johtajista, jotka oli haalittu sote-vaaliin ehdokkaiksi, mutta joutuvat nyt soittamaan valtuustoissa triangelia. Perään Soini ehätti selittämään miten vaalissa persut tekivät kaikki väärin. Soinilta jäi huomaamatta, että häneltä itseltään on hävinnyt perustamansa orkesteri ja triangelikin. Soini löytää rikan toisen silmästä, mutta ei uskovaisena malkaa omastaan.

Sotekaan ei synny itsestään

 

Ei moittimalla mitään saa

Tätä kirjoittaessani olen jo äänestänyt. Tiedän, ettei sairauksia hoideta äänestämällä, mutta vahva ohjaus terveys- ja vanhuusasioihin sillä on. Tiedän myös, että kaikkien asioiden hoitoon tarvitaan alan ammattiosaamista. Siksi annoin ääneni terveystiedon osaajalle huomioiden hänen poliittisen suuntautumisensa. Enhän osaamatonta voi kannattaa edes autoni korjaajaksi, saati vastuu tehtäviin sosiaalipalveluista.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat tyytyväisiä jo nykyisiin terveys- ja vanhuuspalveluihin. Tyytyväisyyteni johtunee niistä kokemuksista, joita on kertynyt vuosikymmenten aikana. Muistan tapahtuman 50-luvun puolesta välistä. Lunssa iski silloinkin kovasti. Olin taksiyrittäjä Tohmajärvellä, kun terveyssisar Siiri Iittiläinen tilasi kyydin Kutsuun, katsomaan perhettä, josta opettajan mukaan lapset olivat olleet pois koulusta jo pitkän aikaa. Ajettiin ensin parikymmentä kilometriä. Jätettiin auto ja käveltiin lumihangessa kilometri. Oli jo iltapimeä kun taloon tultiin. Perhe oli pimeässä tuvassa paikalla. Paljoa ei puhuttu. Lapset olivat olleet pois koulusta, mutta ainoa syy ei ollut lunssa. Myös huono sää ja puutteelliset talvivarusteet kuten kengät asettivat omat haittansa. Talossa ei ollut kuumemittaria. Terveyssisar antoi sen ja valtuutti minut opettamaan miten kuumetta mitataan. Mahdoton tehtävä minulle pimeässä tuvassa. Kotiin ajettaessa tuntui ruhtinaalliselta asua Kemiessä, jossa oli kunnanlääkäri. Historiasta tiedän, että kunnanlääkärijärjestelmä tuli tarpeeseen parantamaan ihmisten terveyttä ja siihenkin tarvittiin äänestämistä. Ei vähiten demareita.

Tiedän kokemuksesta, kunnes tiede toisin osoittaa, että ihmisen päähän sopii tietty määrä asioita. Toisilla enemmän kuin toisella, mutta jokaisella pääkopalla on määränsä. Kun mitta tulee täyteen lähtee ihminen laukalle tai vajoaa tyhjyyteen. Vaalikeskusteluja ja koronan hoitouutisia seuranneena ei voi välttyä tuntemukselta, että monet ovat laukalla karanneen mopon perässä. Vaalilupaukset ja pelottelut ovat karanneet poliittisilta päättäjiltäkin. Luvataan terveyskeskus joka kuntaan, yksityiset palvelut pelastavat terveyshoidon, bensan hinta pelastaa terveyspalvelut. Kun nykyiset palvelut moititaan uskotaan, että sillä tulee paremmat sijalle. Sehän tässä onkin suurin höpö. Nykyisissä palveluissa on parantamisen varaa. Ratkaisuksi on valittu hyvinvointialueet. Niissä on mahdollisuus, mutta ei ilman työtä ja luovia ratkaisuja. Ainoa käydyissä TV-keskusteluissa on ollut Sanna Marin, joka on korostanut onnistumisen mahdollisuutta. Se osoittaa, että hän ei ole menettänyt uskoaan paremmasta tulevaisuudesta. Ei hänkään yksin ilman tukea ihmeitä saa aikaan. Avuksi tähän sopii äänestys.

Saat mitä tilaat sopii vaaliohjeeksi. Jos et äänestä saat tyytyä mitä sinulle annetaan. Äänestämällä voit ohjata tulevaa myös terveys- ja vanhuusasioiden hoidossa. Tuet demokratiaa ja vaalien merkitystä tarjoamalla vaalikyytiä henkilölle joka sitä tarvitsee. Ohjetta ketä hän äänestää ei tarvitse antaa. Se kuuluu henkilökohtaiseen päätäntävaltaan ja vaalisalaisuuden piiriin.

Tohmajärveläisyyttä parhaimmillaan

 

Veli Vallinoja 1932-2021. (muistokirjoitus HS.6.1.22)

Lisään oman muisteluni Velistä. Veli oli köyhän kodin lapsi, niin kuin meistä useimmat Tohmajärven sodan jälkeisistä lapsista. Oppikouluun piti päästä. Lähin sellainen oli Joensuussa. Muistan kun reppuselässä ja maitohinkki kädessä odotin Veliä lähtemään aamu kuudenjunalle. Vallinojassa kaikki tapahtui verkkaan. Junalle lähtökin. Varsinkin isä Maunon viikkorahan kaivu kukkarosta. Aikaa oli varattu kuitenkin kaikkeen tarpeelliseen. Veli joutui ja lähdettiin asemalle.

Ei kuitenkaan vielä. Kohta seisoimme Jaatisen ovenpielessä odottamassa Kyöstin mukaan lähtöä. Samat toimet kuin Vallinojassa, mutta ehkä hiukan nopeammassa tahdissa. Siitä patikoimaan junalle. Oli pakkasta tai satoi mitä satoi. Oppikoulua kävimme kaikki kolme. Tunsimme ylpeydellä olevamme Tohmajärven edustajia koulumaailmassa. Kyöstistä tuli opettaja ja Velistä diplomi-insinööri. No, minusta ei tullut kumpaistakaan. Olimme keskenämme yhteyksissä monella tapaa ja kaiken aikaa. Veli ja Kyösti monesti minua henkisesti tukien.

1960-luvun lopulla olimme Velin kanssa Sisu-autossa uramme huipulla. Tosin urakierron ääripäissä. Veli huipulla ja minä alku askelmilla. Veli johti Sisu-auton suunnitteluosastoa ja minä otin ensiaskeleita kouluttamattomana autoasentajana Sisun korjaamalla. Yhteytemme koko elämän ajan olivat milloin tiiviimpää, milloin hiljaisempaa. Niistä voisi kirjoittaa romaanin. Koko ajan meitä sitoi yhteen tohmajärveläisyys. Ei paikkakunnan nimeen vain liittyen, vaan enemmän yhteisiin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin liittyen. Tämä tapahtui myös muiden tohmajärveläispohjaisten Helsinkiin siirtyneiden kohdalla. Paremmin pärjänneet eivät hylänneet huonommin onnistuneita. Kiitollisena tästä voin kiittää monta muutakin Tohmajärveltä lähtenyttä. Tässä kiitän Veliä.

Mitä meistä pysyvämpää jälkeemme jää kuin hyvät muistot.