torstai 3. helmikuuta 2022

Muistelulla ei edetä

 

Selittelyä kerrakseen

Sote-vaalit ovat tällä kertaa ohi. Vaikuttavatko ne ja millä tavalla elämän menoon, jää nähtäväksi. "Pekuloijija" riittää ilman minuakin. Katsotaan eteenpäin miten uudet hyvinvointivaltuutetut alkavat toimia. Toivoisi heidän katsovan myös taaksepäin, etteivät tekisi samaa, joka on jo todettu  huonoksi.

Tärkeintä olisi huomata elämän menossa tapahtuneet muutokset asumisessa ja ihmisten tarpeissa. Tarpeiden tyydyttämisessä pitäisi jo nyt viimeistään huomata, että vanha kuntajako on auttamattoman sopimaton tähän päivään. Se on rakennettu kärry- ja polkupyöräkauteen sopivaksi. Demokratiaa voidaan toteuttaa muutenkin kuin pienessä kunnassa kyläpoliitikkojen voimalla. Ihmiset muuttaessaan taajamiin ovat olleet edellä kävijöitä  palvelujen lähtemiseen kyliltä. Päättäjiltä ja poliitikoilta tämä on jäänyt huomaamatta. Tyhmin päätös tältä sektorilta mitä tiedän, oli Tohmajärven kunnanvaltuuston päätös 15 vuoden takaa, että muutoksessa tärkeintä on, että kunta pysyy itsenäisenä. Tuollainen ajattelu on este yhteistyölle naapureiden kanssa, eikä takuu kunnan itsenäisyydelle. Kunta on muutakin kuin byrokraattinen organisaatio muutamalle virkahenkilölle ja kyläpoliitikolle.

Jos hyvinvointialuevaalit olivat pelastusrengas yhdelle poliittiselle puolueelle ja toiselle lopun enne, on sote-palveluille nyt mahdollisuus järjestää asiat nykyaikaan sopiviksi. Se ei ole terveyskeskus joka notkoon ja saarelmaan vaan palvelut kaikille ihmisille tarpeen mukaan kustannukset huomioiden. Tähän on mahdollisuus erikokoisilla palveluasemilla taajamakeskuksiin lähipalvelutarpeet huomioiden. Syrjäisimpien kylien tarpeet voi huomioita puhelin ja nettipalveluilla sekä tehokkaalla sairasautojen käytöllä. Mahdollisuuksia palvelujen tarjoamiseen tarpeet huomioiden on runsaasti. Tärkeintä on päästä irti vanhasta käytännöstä kärryajalta ja huomiota nykyajan tarjoamat mahdollisuudet ja ihmisten tarpeet. Ihmiset määrittelevät käytöksellään tulevaisuuttaan ja asuinpaikkansa sijaintia. Puoluepolitiikalla siihen on lopulta vähän vaikutusta.

"Älä selitä, älä selitä, se ei auta ollenkaan", laulettiin aikoinaan. Tämän päivän selittäjäksi näyttää nousevan VTV:n entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari. Hän kummastelee oikeuden päätöstä miten hän voi saada tuomion virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kavalluksesta, kun on omasta mielestään syytön. Sakkojakin joutuu maksamaan peräti 1680 euroa. Sehän on yhtä paljon kuin meikäläisen kuukausieläke. Jätän lukijan päätettäväksi kumpaa on kohtuullistettava. Minun eläkettä vai Tytti-Yliviikarin saamaa tuomiota. Ja mihin suuntaan.

Toinen selittäjä on valtakunnan hohottaja Timo Soini. Hän selitti TV:ssä, että kepun vaalivoitto johtuu vanhoista "orkesterin" johtajista, jotka oli haalittu sote-vaaliin ehdokkaiksi, mutta joutuvat nyt soittamaan valtuustoissa triangelia. Perään Soini ehätti selittämään miten vaalissa persut tekivät kaikki väärin. Soinilta jäi huomaamatta, että häneltä itseltään on hävinnyt perustamansa orkesteri ja triangelikin. Soini löytää rikan toisen silmästä, mutta ei uskovaisena malkaa omastaan.

Ei kommentteja: