sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Palkkiot ja palkat sekaisin

On syytä kiinnittää huomiota valtion yhtiöiden hallitusten jäsenten saamaan rahakorvaukseen. Niitä ollaan korottamassa parhaimmillaan 30 %. Vuositasolla korvaukset asettuisivat 90000 euron ja 42000 euron väliin. Siinä herrojen vastine esim. eläkeläisten 0,4 % korotukseen.
Hallitusten jäsenten rahakorvaukset tulevat ns. sivutehtävästä. Korotusten perusteena mainitaan palkkioiden jälkeen jääneisyys. No, ei ainakaan duunareiden palkoista. Myös korostetaan tehtävien haasteellisuutta ja vastuullisuutta. Kukaan ei sano mitä on haasteellisuus ja mitä vastuullisuus. Luulisi jokun tietävän.
******
Jo sanojen termit pannaan sekaisin kun herrojen ja duunareiden rahakorvauksista puhutaan. Herrojen kohdalla puhutaan haasteellisuudesta. Mitä lienee. Duunarin työt ovat ammattitaitoa- ja ahkeruutta vaativia. Siis helposti arvioitavia. Haasteellisuus on sitä vastoin toistaiseksi tietymättömissä, vaikka sanaa työnnetään joka rakoon.
Samoin on vastuullisuuden kanssa. Jos duunari lintsaa työstään tai epäonnistuu tehtävässään tietää se pahimmillaan potkuja. Korkeiden johtajien tai virkamiesten kohdalla voi palliltaan pahimmassa tapauksessa pudota, mutta istumapaikaksi löytyy kyllä yhtä "vastuullinen" ja jopa korkeamalla palkalla oleva pesti.
******
Ja lopuksi sanojen merkityksestä. Palkka on korvaus tehtävästä työstä. Palkkio on korvaus tehdystä työstä.
Duunari saa palkkaa, jos on työssä. Eläkeläisen saama korvaus tulee tehdystä työstä ja on rinnastettavissa herrojen palkkioon.
Hallitusten jäseniksi valitaan henkilöitä, jotka ovat tehneet työtä tai muuten saaneet aseman, joille voidaan maksaa palkkioita aikaisemmin saavutetuista "ansioista". Se miten hallitusten jäsenten työpanosta mitataan lienee mahdoton tehtävä. Siksi kai puhutaankin palkkiosta. Yhtä mahdoton on mitata hallitusten jäsenten työn vastuullisuutta. Uskon sen olevan samalla tasolla kuin se kuuluisa poliittinen vastuu.
Elä on. Mitäpä tähän lisäisi.

Ei kommentteja: