sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Peijaisista paistiksi

Terveisiä hirvipaistilta. Nämä olivat jo toiset tältä syksyltä. En ole hirven- enkä muukaan riistan metsästäjä. Ruokana maistuu hirvi ja jäniskin.
Ennen puhuttiin peijaisista. Niitä ei taideta enää pitää. Kestivät pairhaimmillaan miesten osalta pari päivää. Ja olisivat kestäneet pitempäänkin, elleivät naiset olisi viheltäneet peijaisia poikki. Joskus juhlat lopetti poliisi.
Aika entinen tuskin enää palaa. Syytä en tiedä. Yhteiskunta lie muuttunut. Ollaan muka kiireellisiä. Hädin tuskin ehditään hirvipaistille.
******
Kahdet hirvipaistit olen syönyt. Toiset Järventakana. Seuran nimiä en ole päntännyt päähäni. Minusta osoitteeksi riittää kylän nimi.
Paikka oli Seurapirtti. Järjestelyt ja paisti ollivat erinomaisia.
Ruuan oli valmistanut Niina Heinonen. Kotipirtin nykyinen yrittäjä. Hän on saanut laatu ruuallaan mainetta Kemiessä. Laadusta ei tingitty Järventakanakaan. Paisti oli erinomaista lisukkeineen.
******
Toisen hirvipaistin nautin Akkalassa. Noin tunti sitten. Järjestelyt ja paisti olivat hyvät, niin kuin aina Akkalan nuorisotalolla. Akkalassa ruoka valmistetaan "omalla" porukalla. Tosin tiedän porukasta ainakin yhdellä olevan kokin koulutus. Se varmasti auttaa miehiä jo perunan kuorinta hommissa.
******
Hirvipaistin yhteydessä jaetaan jäsenille ja joskus muillekin huomion osoituksia. Pidetään lyhyet puheet menneestä jahtikaudesta ja kiitetään maanvuokraajia.
Minua on jäänyt jo monelta vuodelta vaivaamaan yksi asia. Miksi kukaan maanomistaja ei avaa suutaan samoista asioista. Hänellä varmasti on mielipiteitä samoista asioista kuin metsästäjilläkin. Ehkä näkökulma toinen, mutta yhteistoimintaa kannattava. 
Ainakin "syöjien" puolesta pitäisi lausua kiitokset pitojen järjestelystä järjestäjille ja kokeille erityisesti.
Mitä minä tässä syöjänä valittelen. Kiitän järventakalaisia ja akkalalaisia hyvästä ja maukkaasta hirvipaistista. KIITOS!
Jos ensi syksynä näette minut hirvipaistilla ja olen joten kuten tolkussani saatte varautua, että esitän silloin kiitokseni paikan päällä.
      

Ei kommentteja: