tiistai 6. marraskuuta 2012

Pari pukinsorkkaa valtuustosta

Jos menee kolme ja puolituntia puhumiseen valtuustossa ja tuloksena on varttiprosentin veronkorotus, pitää asialle hakea jotain muuta perustetta. Korotuksellahan ei juurikaan ole vaikutusta siihen, että kunnantalous korjaantuisi.
Yksinkertaisen enemmistön valtuustossa omanneet keskustalaiset yrittivät runsailla puheillaan virittää kunnan huonon talouden syytä demareille. Se on mahdoton tehtävä, kun kunnan taloutta on menneen neljä vuotta hoitanut yksinomaan Keskusta Riikosen johdolla. Muilla siihen ei ole ollut väliin menemistä. No, viisikko on Keskustaa tukenut, silloin kun on siihen ollut tarvetta. Niin viisikko teki eilenkin. Ilman Antero Nenosen runsaita puheita ei tohmajärveläisten verot olisi nousseet. Joten kiitos siihen suuntaan on paikallaan.
Käytin valtuustossa kaksi puheenvuoroa. Toisen alussa ja toisen lopussa. Alkuun ihmettelin jokseenkin sanatarkasti.
"On todella harvinaista, että kunnanjohtaja jättää eriävän mielipiteen hallituksen laillisesti tehtyyn päätökseen. Vieläpä niin, että ilman veronkorotusta kunnan talouden tasapainottaminen olisi mahdoton. Verotus on liian helppo tapa hoitaa taloutta. Sitä konstia on tarpeeksi kokeiltu. Siksi en enää kannata veronkorotuksia tässä kunnassa. Kaikki mitä kunnalla on edessään johtuu valtuuston omasta syystä. Ei ole ennakoitu tapahtumia. Kannatan hallituksen päätösehdotusta."
Veronkorotus meni läpi yhden äänen enemmistöllä 14 - 13.
Toisen puheen vuoron käytin muissa asioissa kokouksen lopussa.
Ilmoitin olevani julkisuuden kannattaja ja kysyin miksi puheenjohtaja Matti Majoinen ilmoitti vasta valtuustokokouksen alussa iltakoulusta, joka pidetään nyt heti varsinaisen kokouksen loputtua. Näin sen mediaa syrjivänä. Toimittajathan joudutaan "ajamaan" pois kuulemasta mitä iltakoulussa puhutaan. En nähnyt, että mitään salassa pidettävää olisi ministeriön väliintulosta yksityistämisasiassakaan. Asiat ovat olleet julkisia koko ajan. Vain kunnan sisäpiirin, johon kuuluvat eräät keskeiset vaikuttajat ovat käytöksellään synnyttäneet salailun ilmapiirin.
Majoinen ei vastannut kysymykseeni. Se kuuluu hänen toimintatapaansa. Sanoi vain, että kysymykseni on yhden varavaltuutetun, joka nyt on valtuutettuna mielipide. 
Mitä lie tarkoittanut. Turha häneltä sitäkään on kysyä. Ei hän vastaisi kuitenkaan.
Olisiko niin, että Majoisen toimintatapaan vaikuttaa edelleen hänen entinen työuransa. Siellähän ei kyselty. Tai ei ainakaan kysymyksiin vastattu. Enemmän käskytettiin. Mikä taas ei sovi kovin hyvin demokratiaan.
Olisiko aika ryhtyä puhumaan mitä vaihtoehtoja on kunnalla edessään. Siinä pitäisi ensimmäisenä huomioida kuntalaiset ja heidän tahtonsa.     

Ei kommentteja: