keskiviikko 14. marraskuuta 2012

"Mikään ei muuttua saa..."


Kun katsoo Tohmajärven viimeisen kuntavaalin tulosta, niin on todettava, etteivät ennakkopuheet ja teot vaalikopissa tavanneet toisiaan.
Otetaanpa käsittelyyn vaikka tohmajärveläisten terveys- ja vanhuspalvelut. Ne ovat olleet sellaisessa myllerlyksessä, ettei koskaan aikaisemmin. Koko vaalikauden ajan on ajauduttu yhteen suuntaan ja se suunta on ollut huono.
Kuntalaiset ovat puheissaan tuominneet Hellin kuin sen korvikkeetkin. Siihen asia kuntalaisten puolelta näyttää jäävänkin. Muilta osin kuin kohonneiden kustannuksien. Niitä riittää maksettavaksi hamaan tulevaisuuteen.
Vaaleissa kuntalaiset pääpiirteissään antoivat tukensa tapahtumille, joita puheissaan paheksuivat, antamalla äänensä puolueelle ja sen ehdokkaille, jotka olivat vastuussa menneen vaalikauden tapahtumista. Lukuun ottamatta PerusS:ää, joka oli jonkin asteinen vastavoima uutena mukaan tulijana kuntapolitiikkaan.
Miksi näin? Sitä sopii kysyä.
Samaa on kysynyt Helsingin Sanomat TNS Gallupilla teettämällään tutkimuksella. Kysymykseen haastateltiin marraskuun alussa lähes 950 ihmistä.
Tämän päivän Hesari uutisoi kyselyään pienellä jutullaan, joka oli otsikoitu ”Harva näpäytti päättäjiä kuntavaaleissa.”
Jutun mukaan ennen kuntavaaleja puolet äänestäjistä uhosi ojentavansa politiikkoja ratkaisullaan. Tutkimuksessa kaksi kolmesta torjui ajatuksen, että olisi halunnut antaa näpäytystä nykyiselle meiningille.
Tutkimus tukee näin myös tohmajärveläisten äänestyskäyttäytymistä. Tulos ihmetyttää, kun on tiedossa vaalien olevan ainoa paikka, jolla tavallinen kuntalainen voi vaikuttaa omien asioitensa hoitoon kuntatasolla.
Herää kysymys mihin demokratiaa ja vaaleja tarvitaan. Ainakin ne ovat pelokkeena vallankäyttäjille. Äänestäjä voi ääritilanteessa vaikka äänestää mielihalunsa ja oman tuntemuksensa mukaan.
Henkilökohtaisesti Hesarin tutkimus osaltaan antaa vastauksen omaan menestymiseeni tai menestymättömyyteeni kuntavaaleissa.
Olen pitänyt tätä palstaa rapian vaalikauden. Juttuja on kertynyt Kotipalstalle pian 1000 kpl. Lukijoita, no en viitsi sanoa. On niitä kuitenkin satoja joka päivä. Yhteyden ottoja ja kirjoitusvinkkejä tulee riittävästi. Molemmat olisivat tukeneet toisenlaista vaalitulosta.
Äänimääräni viimeisissä vaaleissa oli 27 ääntä. Mielestäni se kuvaa hyvin tutkimusta. On uhoajia ja vanhassa pysyviä äänestäjiä.
Se, että ollaan jotain mieltä, ei takaa uskallusta toteuttaa omaa kantaansa. Vaalikopissa on turvallista perua puheensa. Kukaan ei tule tietämään sitä. Gallupit selittävät vain miten ihmiset toimivat.

1 kommentti:

mammamia kirjoitti...

... eikä koskaan, sillä muutokset tapahtuvat niin hitaasti, ettei huomata minkään muuttuneen. sota loppuu sotimalla ja nuha nukkumalla, syyt sotia lisääntyvät, ilma ja vesi saastuvat, rakennukset homehtuvat, ihmiset eivät enää muista, mistä kaikki alkoi. muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan? onko porsas sian lapsi näin joulun aikaan vai onko sika häivytetty pois värjäämällä naudaksi. hallituksen sateenkaari estää suomea uhkaavan vedenpaisumuksen, jäteveteen hukuttamisesta luoja ei antanut lupausta, sen tekee ihminen itse tyhmyyttään ja ahneuttaan.