maanantai 6. huhtikuuta 2009

Rengistä on tullut isäntä

Valta-aseman näkyvään muutokseen rengistä isännäksi tarvittiin aikaa tällä kertaa kolme kuukautta. Liikelaitos-Helli rakennettiin epäreaalisin uskomuksin ja tavoittein tuottamaan keskikarjalaisille vanhus- ja terveyspalveluja. Kuntien sanottiin olevan isäntiä palvelujen tilaajina. Isäntäkunnaksi nimettiin kättentaputusten kera Tohmajärvi.
Noin puolet keskikarjalaisista valtuutetuista eivät uskoneet lupauksiin 4,5 milj. euron säästöistä. Epäilijät pitivät hallintohimmeliä ylisuurena ja kalliina. Monet näkivät, etteivät lähipalvelut kuntakeskuksissa tule toteutumaan. Henkilökohtaisesti suurimpana ongelmana liikelaitos-Hellissä näin luottamushenkilöiden vaikutusmahdollisuuden siirtyvän virkamiehille. Renki-Hellistä on tullut isäntä, joka vaatii lisää rahaa ja määrää mitä sillä tehdään ja missä.
* * *
Tämän päivän lehdistä saa lukea, että Helli ei hyväksy Kesälahden kunnan päätöstä korjata Aurinkorinnettä. Helli katsoo ilman yhtäkään neuvottelua vuokrista, että ne ovat Hellille liian korkeat. Sanoisin menettelyä itsenäisen Kesälahden kunnan tekemään päätökseen törkeänä sekaantumisena. Mitä vaikuttanee asiaan se, että päätösehdotuksia Kesälahden puolella tekee kunnanjohtaja Turunen ja Hellin puolella johtaja Turunen. Sattuvat olemaan aviopuolisoita keskenään.
* * *
Tohmajärven pasmat ovat vielä enemmän sekaisin, vaikka naimakaupat täällä eivät olekaan mukana kuvioissa.
Kunnanjohtaja vakuutti moneen kertaan lähipalvelujen säilyvän Tohmajärvellä. No, onhan hän luvannut paljon muutakin.
Lehdistä on tihkunut milloin mitäkin tietoa terveyskeskuksen saneeraukseen liittyvistä asioista. Olenpa itsekin niistä kirjoittanut. Ennen Hellin perustamista monet liikelaitoksen perustamista kannattaneet luottamushenkilöt sanoivat, että Helli pitää perustaa, ettei terveyskeskuksen henkilökuntaa roikuteta löysässä hirressä. Nyt ei ilmeisesti roikuteta, kun Helli ilmoittaa vuodeosaston siirtyvän Kiteelle. Tohmajärveläisten pitää saneerata vuodeosastonsa tehostettuun palveluasumiseen. Tätä kunnanjohtaja eilisessä hallituksen kokouksessa ilmeisesti innokkaasti esitti.
* * *
Hallituksen esityslistalla eilen oli uudestaan Peijonniemen koulun lakkauttaminen. Edellinen kaatui valtuustossa puheenjohtaja Majoisen ja kunnanjohtaja Riikosen tekemiin alkeellisiin muotovirheisiin. Positiivista oli, että he tällä kertaa ottivat itse tekemistään selvää ja nyt yritetään paikata mitä paikattavissa on.
Mielipide sivuilla on ollut runsaasti kirjoituksia, joista monet selittelyssään ovat menneet pahasti huumorin puolelle.
Tulevassa valtuustossa nämä todelliset vastuunkantajat, joksi he itseäänm kutsuvat, voivat näyttää mitä mieltä ovat kouluasiasta. Luulen, että valtuuston lehterit taas täyttyvät yleisöstä.
* * *
Lopputoteamuksena voin sanoa heille, jotka surevat Hellin tekemiä päätöksiä ja niiden seurauksia, kuin myös heille, jotka eivät hyväksy Keski-Karjalassa tapahtuvia lähikoulujen lakkautuksia: Päättäjien on syytä katsoa peiliin. Kaikki asiat on tuotu esiin, jotka asioihin olisi luullut vaikuttavan. Luottamushenkilöt ovat valinneet sen vaihtoehdon, jonka mulloinkin virkamies on heille tarjonnut ratkaisuksi.
Keski-Karjala on asioiden hoito neljässä vuodessa siirretty luottamushenkilöiltä virkamiehille.
Miten asia voidaan palauttaa entiselleen, on kuntalaisten käsissä. Sitä varten kaiketi nimilistoja kerätään. Listoja en enää eilisen päätösten jälkeen ihmettele.

1 kommentti:

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

Jos se onnii semmonen isäntärenki?! Tai paremminnii kotivävy...